Jefreitteri

Emil Kallenpoika Paavola asepalveluksessa

1.11.1888 – 31.10.1891

Hämeen Pataljoonassa eli Suomen 7. tarkk´ampujapataljoonassa

Hämeenlinnassa

Siihen aikaan kun isoisäni Emil Kallenpoika Paavola oli suorittamassa kolmivuotista asepalvelustaan Suomen autonomian ajan armeijassa Hämeen Pataljoonassa eli Suomen 7. Hämeenlinnan tarkk’ampu-japataljoonassa 1.11.1888 – 31.10.1891

Emilin kuvan tulkinnassa olen saanut apua kaupallinen neuvos Kari J. Talvitieltä:

Valokuvassa Emilin asetakki näyttää vaalealta, se oli kuitenkin käytännössä musta. Päähine oli musta lampaannahkainen pyöreä lakki, joka oli kesäaikaankin paraatilakkina. Lakin keskellä oli suurehko Venäjän kaksipäinen kotka kokardikuvioineen. Kuvassa näkyy osittain piilonapituksen alla kellonperä ketjuineen, mikä oli siis sallittua.  Se saattaa myös olla ampumakilpailun palkinto. Arvomerkit olivat keskisinisen värisissä olkalaatoissa, samoin kuin pataljoonan numero eli tässä tapauksessa numero seitsemän. Pukuun kuului pitkävartiset saappaat sekä harmaa päällystakki.

Kuvasta ei pysty sanomaan onko Emil Paavola tässä jo jefreitteri. Jos on, on olkalaatoissa silloin yksi kapea poikkiraita eli "natsa". Pataljoonan numero seitsemän näkyi myös palveluslakissa, joka oli muodoltaan pyöreä ("merimiesmallinen").
Kuvassa Emil Paavolalla on "suolivyöhön" kiinnitettynä pistin, joka kuului Berdan II -malliseen kivääriin (Toiselta nimeltään "neljän linjan kivääri"). Se oli Emilin aseena koko hänen palvelusaikansa.

Myöhemmin, 1896 alkaen pataljoonat ottivat käyttöön M/1891 -kiväärin eli ns. kolmen linjan kiväärin, joka puolestaan oli myöhemmin suomalaisen Pystykorva-kiväärin kehittelytyön pohjana.

Mistä olen kerännyt aineistoa:

Tietoja aineistoani varten olen kerännyt Sota-arkistossa, Hämeen Pataljoona eli Suomen 7. Hämeenlinnan tarkk’ampujapataljoonan päiväkäskykirjoista sekä muista arkistossa olleista asiakirjoista.

Tietojen löytymisessä on minua paljon auttanut kaupallinen neuvos Kari J. Talvitie, joka on tutkinut useita vuosia Suomen autonomian ajan sotaväkeen liittyviä asioita.

Einar Palmusen kirjasta:”Hämeen Pataljoona eli Suomen 7, Hämeenlinnan tarkk’ampujapataljoona” ja kirjoitelmani kuvatkin suurimmaksi osaksi ovat kyseisestä kirjasta. Suoralainaus tutkija Veli-Matti Syrjö, Sota-arkisto, esitelmästä Suomen Sukututkimusseuran kokouksessa 14.12.1982.

Eero-Eetu Saarisen kirja: ”Ensimmäiset asevelvolliset reservimiehet”, josta olen myös saanut aineistoa Emilin reservikomppaniassa oloaikaan.

Asiaan liittyvää yleistä tietoa:

Suomen Suuriruhtinaskunnassa  oli hallitsijana Keisari Aleksanteri III, joka oli tullut valtaan 13.3.1881  kun edellinen keisari oli surmattu. Suomen sotaväen päällikkönä oli kenraali Georg Edvard Ramsay.

Autonomian ajan Suomessa kutsuntapiirit jaettiin 8:aan tarkk’ ampujapataljoonaan ja lisäksi niiden alaisiin 32 reservikomppaniaan. Lisäksi oli muuta sotaväestöä Henkivartioväen 3. Suomen tarkk’ ampujapataljoona eli Suomen Kaarti ja Suomen kadettikoulu. Näiden lisäksi oli maassa vielä venäläisiä sotajoukkoja.

Tarkk’ampujapataljoonat olivat lääneissä, ja sijaintipaikka oli läänin pääkaupunki. Tarkk’ampujapataljoonia oli maassa kaikkiaan 8; Uudenmaan, Turun, Vaasan, Oulun, Kuopion, Mikkelin, Viipurin. ja Hämeenlinnan, jossa huittislaisia ja lähikunnan miehiä palveli. Pataljoonat perustettiin vuonna 1878 annetun asevelvollisuuslain mukaisesti

Hämeen Pataljoona eli Suomen 7. Hämeenlinnan tarkk’ampujapataljoona perustettiin vuonna 1881 ja lakkautettiin vuonna 1901, kuten myös muut tarkk´ampujapataljoonat (kenraalikuvernööri Bobrikoff).

 

Kuvassa 7. Hämeenlinnan tarkk’ampujapataljoona. Museovirasto

Suomen 7. Hämeenlinnan tarkk’ ampujapataljoonassa oli reservipiirit;

25. Lammin Reservikomppania

26. Urjalan Reservikomppania

27. Oriveden Reservikomppania

28. Saarijärven Reservikomppania

Hämeenlinnassa kasarmialue oli Myllymäen kaupunginosassa Turuntien varrella, vanhaa hautausmaata vastapäätä ns.  ”Suomen kasarmit” vastapainoksi ”Ryssän kasarmit”, joita olivat Linnan kasarmi ja Poltinaho. Puukasarmit ovat säilyneet näihin päiviin asti.  (Nykyään ne on korjattu asuntokäyttöön.) Aseveljeydestä huolimatta ei suhteet venäläisen varusväen kanssa olleet kovin hyvät.

Palveluaika armeijassa oli 3 vuotta ja reservissä oloaika 5 vuotta. Silloinen palkkataso: suurin vuosipalkka oli pataljoonan komentajalla 7500, plutoonan aliupseerilla 360 ja alin jefreitterillä 55 mk.

Pataljoona oli Hämeenlinnassa aluksi vuosina 1882-1884 ns. Gaddin talossa.  Armeija oli otettu kaupungissa mieluisasti vastaan, se sai monenlaisia lahjoituksia, joilla saatiin hankittua esim. kirjasto  (Emilin aikana siellä oli useampi sata kirjaa) ja ehtoollisastiat.

 

Emil_kuva5

Suomen kasarmit keväällä vuonna 1891. vas. upseerirakennus sitten 4. ja 3. komppaniat, komentajan rakennus, ja sitten 2.ja 1. komppanian päälliköiden rakennukset, Kuva on Museoviraston.

Uusiin tiloihin oli päästy muuttamaan 30.5.1884. Uudet kasarmirakennukset olivat yksikerroksisia ja kasarmiolot olivat loistavat. Silti suuri lude – ja torakkaoperaatio piti järjestää kun pataljoona oli leirillä.
Ahveniston uimala oli valmistunut 7.7.1884 ja sitä saatiin käyttää kun pidettiin ampumaharjoituksia Poltinaholla. Vartiointi oli järjestetty kasarmin porteilla, Poltinahon varastoilla ja Sairion ruutivarastoilla.

 

Pataljoonan koeampumarata lähellä kasarmeja Myllymäessä.

 

 

 Pataljoonan päällystöä Hämeenlinnassa Emilin aikana:

Suomen 7. Hämeenlinnan tarkk’ ampujapataljoonan ensimmäiseksi komentajaksi  nimitettiin 17.12.1880 eversti  Julius Kontantin Sundman  (s. 1828) , joka oli osallistunut  Turkin sotaan vuosina 1877-1878. Sundman erosi v 1890 ja kuoli v 1893.

 

Eversti Julius Konstantin Sundman. Museovirasto Eversti Fredrik von Wendt

Eversti Fredrik Willehard von Wendt oli pataljoonan komentajana vuosina 1890-1891 ja hän  kuoli 11.11.1891. Komentajan tehtäviä von Wendtin sairaslomalla ollessa hoiti ev. luutn. Viktor Alexander Krogerus, joka allekirjoitti Emil Paavolan jefreitteriksi valmistustodistuksen.

Talousjohtajana ev.luutn. E. Furuhjelm, joka 24.10.1890 ylennettiin everstiksi ja hän siirtyi Ouluun komentajaksi.

Pataljoonan lääkäriksi tuli Karl Henrik Bartram ja oli virassaan kaartin koko olemassa oloajan.

EMIL_kuva12

Suomen 7. Hämeenlinnan tarkk’ ampujapataljoonaan nimitettiin 1.11.1881 ensimmäiseksi I komppanian päälliköksi alikapteeni Bernd Strandertskjöld ja sai ylennyksen 16.4.1887 kapteeniksi.  Kapteeni Standertskjöld lopetti 30.5.1890 (oli ollut lähes 9 vuotta 1. komppanian päällikkönä). Ja uudeksi I komppanianpäällikkö tuli luutn. Brander 

II komppanian ensimmäinen päällikkö kapt. Verner Schrey erosi 13.3.1886

III komppaniaan ensimmäinen päällikkö alikapt. Emil Lind

IV komppaniaan ensimmäinen päällikkö Gerog Alftan

Sotilasarvot, jotka olivat armeijassa silloin käytössä :

Kenraali, Kenraaliluutnantti, Kenraalimajuri, Eversti, yleensä pataljoonan komentaja, Everstiluutnantti

Yliupseerien arvot:

Kapteeni, Alikapteeni (Stabskapten), Luutnantti, Aliluutnantti, Vänrikki

Alipäälliköitä:

Vääpeli (Fältbväbel, Varusmestari (Rustmästare), Vanhempi aliupseeri eli plutoona-aliupseeri, Nuorempi aliupseeri (alikersantti)

Miehistöön kuuluivat:

Jefreitteri (korpraali), olkaimen poikki yksi keltainen nauha, Tarkk’ampuja (Skarpskytt)

Komppaniassa olevat sotilashenkilöt:

upseereita 2, aliupseereita rintamassa 10 ( plutoonan johtaja, majamestari, aseittenhoitaja, aliupseerikurssin  johtaja ja jalonööri), signaalistoaliupseeri , signaalisteja (miehistö) 4, aliupseereita rintaman ulkopuolella 1, miehistöön kuuluvia  rintaman ulkopuolella 3, jeffreittereitä 10, tarkk’ ampujia 90, vapaaehtoisia ylimääräisiä 6.

Rintaman ulkopuolella: lääkäri, saarnaaja, auditööri eli sotatuomari.

Rauhan aikana pataljoonaan kuului yhteensä 580 miestä, upseerit ja miehistö ja vapaaehtoiset mukaan lukien.

Komppanian miehet jakaantuivat kolmeen eri ikäryhmään. Kolmannes oli ensimmäistä vuottaan palvelevia ”nuoria” ja loput toista ja kolmatta vuottaan palvelevia miehiä.