Suuri adressi

kerättiin Suomessa ensimmäisenä sortokautena v 1899 vastustamaan Suomen suuriruhtinas keisari Nikolai II:n helmikuun 15. päivänä 1899 allekirjoittamaa helmikuun manifestia.

Adressin syntyminen

Helmikuun manifestin julkaisemisen jälkeisenä päivänä arkkitehti Harald Neovius oli saanut ajatuksen keisarille laadittavasta kirjelmästä.

Helmikuun suuri kansalaiskokous pidettiin ma 20. päivänä helmikuuta Helsingin Ateneumissa

jossa päätettiin koettaa saada aikaan hallitsijalle annettava kansanadressi mahdollisimman lukuisine allekirjoituksineen, jotta Nikolai Bobrikov saisi nähdä, ettei Suomen perustuslakien loukkaaminen ollut herättänyt tyytymättömyyttä vain pienessä osassa kansaamme, kuten hän oli apulaisineen väittänyt.

Adressin sanamuodon laati senaattori Leo Mechelin

 

Adressin kerääminen

522 931 allekirjoitusta sisältänyt adressi kerättiin 11 päivän aikana. Lukumäärä oli varsin suuri, sillä tuolloin Suomen väkimäärä oli noin 2,5 miljoonaa ja senaikaisilla kulkuvälineillä ihmisten

Isänmaallinen innostus oli valtava. Esimerkiksi Rovaniemeltä hiihdettiin 150 kilometriä Kittilään keräämään sikäläisiltä nimiä adressiin, vaikka oli ankara talvipakkanen.

 

Suuren lähetystön lähtö Pietariin

Maanantaina 13. maaliskuuta loputkin niin sanotun suuren lähetystön jäsenet olivat saapuneet Helsinkiin, ja sen jälkeen heistä useimmat lähtivät ylimääräisellä junalla puoli kahdeksan aikoihin Pietariin.

Pitäjittäin ja kaupungeittain oli koko maasta valittu 500 miehen lähetystö, joka lähti 13.–20.3.1899 viemään adressia keisarille.Lähetystön jäsenten ammattina tai asemana on mainittu muun muassa talollinen, tilallinen, maanviljelijä, pankinjohtaja, kreivi, kirja- tai muu kauppias, agronomi, kansakoulunopettaja, lukkari, lampuoti, piirilääkäri, apteekkari, kirkkoväärtti ja kuntakokouksen puheenjohtaja, eli kaikista 8 läänistä eri säätyjä edustavaa yhteiskunnallisesti arvostettua ja ansioitunutta väkeä.

Bobrikov sai tietää lähetystön lähdöstä Pietariin vasta tunnin päästä lähetystön lähtemisestä. Silloin hän yritti estää lähetystön pääsyn Pietariin.

 

Suuri lähetystö Nikolainkirkon portailla 

Suuren lähetystön jäsenet Nikolainkirkon portailla. Lähetystöön osallistui myös Huittisista.

 

Lähetystö saapuu Pietariin

Lähetystö saapui Viipurista kahdella eri junalla Pietariin. Lauantaina 18.päivänä maaliskuuta Suuren lähetystön jäsenet kokoontuivat valtionsihteerinvirastoon, jossa he saivat kuulla keisarin vastauksen, ettei hän luonnollisesti ota lähetystöä puheilleen, eikä hän ole heille vihoissaan. Keisari kehotti heitä palaamaan kotiinsa ja jättämään anomuksensa kuvernööreille, jotka lähettäisivät anomuksen kenraalikuvernöörille ja jos asia ansaitsee huomiota, niin hän esittää asian keisarille.

Lähetystön johtaja, konsuli Eugen Wolff  totesi: ”Tämä siis on kaikki se lohdutus, joka meillä on vietävänä tuolla kotona suurimmassa huolessa odottaville maanmiehillemme.- - Me tulimme lujasti luottavina, me palaamme pettyneinä. Hänen puheensa teki suuren vaikutuksen läsnä oleviin kuulijoihin.

 

Lähetystön paluu Helsinkiin

Lähetystö matkusti takaisin ylimääräisellä junalla, johon kuului yhdeksän isoa vaunua. Lähetystön saavuttua Helsinkiin oli asemalle kerääntynyt tuhansiin nouseva väkijoukko, joka otti lähetystön vastaan hiljaisuuden vallitessa lähetystön kulkiessa ihmisjoukon lävitse. Kun lähetystö saapui Rautatientorille johtaville portaille, joku alkoi laulaa Maamme-laulua jolloin muut yhtyivät siihen ja paljastivat päänsä.

Kenraalikuvernööri Bobrikov oli kertonut ulkomaan lehdistölle, että kaikki järkevät ihmiset Suomessa olivat tyytyväisiä keisarin manifestiin. Suuri adressi oli kuitenkin kertonut suomalaisten suhtautumisen asiaan.

Suuren adressin epäonnistuminen johti myös siihen, että noin vuotta myöhemmin pitkin Eurooppaa kerättiin Pro-Finlandia kulttuuriadressi. Nykyään Suurta adressia säilytetään Kansallisarkistossa.

Suuren adressin teksti

"Suurivaltaisin kaikkein armollisin Keisari ja Suuriruhtinas! Teidän Keisarillisen Majesteettinne Julistuskirja viime helmikuun 3 / 15 päivältä on kaikkialla Suomessa herättänyt hämmästystä ja surua.

Suomen kansan ikivanhan oikeuden olla edustajainsa, Valtiosäätyjen kautta osallisena lainsäädännössä, vahvisti ikuisiksi ajoiksi Keisari Aleksanteri I, jonka muistoa me siunaamme. Tämä oikeus on autuaasti poismenneiden Keisarien, Aleksanteri II  ja aleksanteri III suosiosta yhä kehittynyt ja lähemmin järjestynyt.

Mutta niiden perussäännösten mukaan, jotka julkaistiin julistuskirjan ohessa, eivät Valtiosäädyt niissä asioissa, joiden selitetään koskevan myös Keisarikunnan etuja, saisikaan enää olla osallisina lainsäädännössä sellaisella päättämisoikeudella, joka niillä Suomen perustuslakien mukaan on.

Täten on Julistuskirjan kautta järkytetty yhteiskuntarakennuksemme kulmakivi. Allekirjoittaneet, Suomen kansalaiset kaikista yhteiskuntaluokista, anovat alamaisesti, että Teidän Keisarillinen Majesteettinne suvaitsisi kuulla sanojamme, kun me nyt Valtaistuimen eteen esille tuomme syvät huolemme siitä kohtalosta, joka kohtaa isänmaatamme, jos sen perustuslaillinen asema rupee horjumaan.

 

Kaikkein armollisin Keisari!

Ylevämielisten Hallitsijainsa turvissa ja lakiensa suojaamana on Suomi lakkaamatta edistynyt, se on aineellisesti vaurastunut ja hengen viljelyksessä varttunut. Kansa on uskollisesti koettanut täyttää velvollisuutensa Hallitsijoitaan ja Venäjän valtakuntaa kohtaan. Me tiedämme, että Venäjällä viime aikoina on ollut maallemme vihamielisiä henkilöitä, jotka meitä solvaten ovat koettaneet herättää epäluuloja Suomen kansan uskollisuutta ja rehellisyyttä kohtaan. Mutta me tiedämme myös, että nämä solvaukset eivät perustu totuuteen. Ei ole olemassa maata, jossa kunnioitus esivaltaa ja lakeja kohtaan olisi syvemmälle juurtunut kuin Suomessa. Niiden yhdeksänkymmenen vuoden kuluessa, joina se on ollut yhdistettynä mahtavaan Venäjään, ei ole järjestys Suomen yhteiskunnassa kertaakaan häiriintynyt. Kumousopit eivät siellä milloinkaan ole saaneet jalansijaa. Turvallisuuden ja onnen tunteet ovat yhä enemmän lujittaneet niitä siteitä, jotka Suomesta ovat tehneet erottamattoman osan Venäjän valtakuntaa ja jotka kuitenkin ovat sallineet Suomen kansan säilyttää ja kehittää omaa kansallista luonnettaan ja olemustaan, jonka Jumala on sille antanut ja jota ei mikään pakko voi muuksi muuttaa.

Me emme voi uskoa, että Teidän Keisarillisen Majesteettinne korkea tarkoitus on ollut tällä julistuskirjalla uhata Suomen oikeusjärjestystä ja sisällistä levollisuutta. Me päinvastoin uskomme, että Teidän Majesteettinne tahtoo armossa suosiolliseen huomioonsa ottaa ne tunteet, mitkä julistuskirja on herättänyt ja käskeä, että sen määräykset ovat saatettavat yhdenmukaisuuteen Suomen perustuslakien kanssa. Me emme voi sydämistämme karkottaa luottamusta Keisarin sanan järkähtämättömyyteen. Mehän tiedämme kaikki, että meidän armollinen Hallitsijamme on koko ihmiskunnalle julistanut, että vallan tulee kunnioittaa oikeutta. Ja pienen kansan oikeus on yhtä kallis kuin suurimmankin, sen isänmaan rakkaus on Kaikkivaltiaan Jumalan edessä avu ja velvollisuus, joista se ei koskaan saa luopua.

Syvimmässä alamaisen uskollisuudessa ja kunnioituksessa pysymme alati.

Kaikkein armollisin Keisari ja Suuriruhtinas! Teidän keisarillisen Majesteettinne nöyrimmät ja uskollisimmat alamaiset."



 

 
 


 

Etsi