Yleistä

Suomen joutuminen talvisotaan 30.11.1939

Euroopan strateginen tasapaino muuttui, kun Saksa ja Neuvostoliitto solmivat hyökkäämättömyyssopimuksen 23.8.1939. Siihen liittyi salainen lisäpöytäkirja kummankin maan vaikutuspiireistä. Tämän ns. Molotov – Ribbentrop - sopimuksen mukaan Suomi kuului Neuvostoliiton etupiiriin, joka merkitsi sitä, että Saksa ei puutu Neuvostoliiton mahdollisiin toimiin Suomea vastaan.

Maailmansodan puhjetessa Saksan hyökätessä Puolaan 1.9.1939 Suomi antoi puolueettomuusjulistuksen, jonka mukaan maamme tulisi noudattamaan puolueettomuutta syntyneessä selkkauksessa ja kohotti puolustusvalmiuttaan.

Suomi oli tehnyt Neuvostoliiton kanssa vuonna 1932 hyökkäämättömyyssopimuksen, joka uudistettiin vuonna 1934 jatkumaan 31.12.1945 asti. Rajakysymyksethän perustuivat Tarton rauhansopimukseen vuonna 1920, jolloin vahvistettiin itsenäisen Suomen rajat.

Jo vuodesta 1938 alkaen oli joidenkin Neuvostoliiton edustajien kanssa käyty keskusteluja rajatarkistuksista. Neuvostoliitto vahvisti tieverkkoa Suomen itärajalla ja joukkoja keskitettiin Suomen itärajan tuntumaan. Oli myös laadittu puna-armeijan marssiopas Suomeen. Se sisälsi muun muassa tarkat tiedot Suomen tiestöstä ja silloista. Myöhemmin Venäjän arkistoista löytyneiden suunnitelmien mukaan Suomi piti vallata kahdessa viikossa.

Syksyllä 1939 Neuvostoliitto esitti Suomelle neuvotteluja tukikohtien, muun muassa Hankoniemen vuokraamisesta ja rajan siirtämisestä Karjalan kannaksella kolmisenkymmentä kilometriä pohjoisemmaksi. Neuvottelut alkoivat Moskovassa 12.10.1939. Suomen hallitus katsoi suostumisen näihin vaatimuksiin puolueettomuuden vastaisiksi ja heikentävän maan puolustusmahdollisuuksia.

Baltian maat suostuivat tukikohtien luovuttamiseen, mikä johti siihen, että vuoden 1940 kuluessa Neuvostoliitto miehitti Viron, Latvian ja Liettuan. Näin oli suunniteltu myös Suomen osalta.

Puolustusvalmiuden kohottamiseksi kutsuttiin kenttäarmeijan reserviläiset lokakuussa ylimääräisiin harjoituksiin (YH), yhteensä noin 337 000 miestä. Monien joukko-osasto määräytyi tässä vaiheessa sen mukaan, missä aselajissa olivat palvelleet asevelvollisena. Noin puolitoista kuukautta kestäneet ylimääräiset harjoitukset loivat mahdollisuuden luoda reserviläisjoukoista kiinteitä yksiköitä ja korjata koulutuksen ja puolustusasemien puutteita.

Koska suomalaiset pitivät mahdollisina vain pieniä rajanoikaisuja Kannaksella ja muutamien Suomenlahden saarien vaihtamista pieneen alueeseen itärajalla, neuvottelut keskeytyivät marraskuussa tuloksettomina.

Marraskuun 26. päivänä Neuvostoliitto järjesti rajavälikohtauksen ns. ”Mainilan laukaukset”, syytti Suomea tapahtumasta ja irtisanoi hyökkäämättömyyssopimuksen.

Talvisota alkoi

Neuvostoliitto aloitti sodan ilman sodanjulistusta. Neuvostojoukot hyökkäsivät aamulla 30.11. koko itärajan pituudella kaikkien rajan yli johtavien teiden suunnissa. Kaikki hyökkäykset kuitenkin torjuttiin ja hyökkäys pystyttiin Karjalan kannaksella torjumaan yli kahden kuukauden ajan pääasemassa, josta ruvettiin käyttämään nimitystä Mannerheim-linja.

Pääosa joukoista oli ryhmitetty Karjalan kannakselle, missä myös suuri osa satakuntalaisista miehistä taisteli. Mm. huittislaisia kuului Jalkaväkirykmentti 18:aan (JR 18), josta tuli 1.1.1940 JR 8.

Kannaksen joukoissa JR 8:ssa taisteli suuri joukko huittislaisia, muun muassa seuraavat karhiniemeläiset: Viljami Heikkilä, Mikko Huhtala, Toivo Huhtala, Arvo Hietanen, Frans Joensuu, Lauri Joensuu, Uuno Kouhi, Lauri Kouhi, Kalle Kulmanen, Tuomas Puiseva, Risto Rintala, Eero Salli, Aaro Selus, Paavo Takala ja Sulo Takala.

Tästä joukosta kaatuivat Frans Joensuu 24.2.1940, Toivo Huhtala 5.3.1940 ja Eero Salli 11.2.1940.

Toivo Huhtala 
                     

Eero Salli

Frans Joensuu

Kannaksen Armeijan joukot, joihin JR 18 myös kuului, torjuivat joulukuussa 1939 pääasemassa ns. Mannerheim-linjalla puna-armeijan kaikki läpimurtohyökkäykset. Karjalan kannaksen ankarimmat torjuntataistelut joulukuussa käytiin Taipaleen ja Summan alueilla.

Talvisotaan lähtivät Karhiniemeltä myös muissa joukko-osastoissa taistelleet miehet kuten Matti Iso-Rautio, Veikko Iso-Rautio, Arvo Kouhi, Yrjö Laurila, Urho Lehtomäki, Viljo Mattila, Onni Metsälä, Arvo Pakkonen, Kalle Pakkonen, Aleksi Saarela, Paavo Unto ja Antti Vahamäki. Näistä talvisodan taistelijoista kaatuivat Matti Iso-Rautio 2.1.1940, Arvo Kouhi 16.2.1940, Onni Metsälä 23.12.1939 ja Antti Vahamäki 4.1.1940.

Matti Iso-Rautio


Onni Metsälä 

 
Antti Vahamäki

Arvo Kouhi

Kuvat kopioitu kirjasta: Huittisten ja Vampulan sankarivainajat 1939 – 1945.

Suomalaiset tekivät 23.12.1939 Summan alueella vastahyökkäyksen, joka epäonnistui. Ylipäällikön reservinä ollut 6.Divisioona alistettiin kenraaliluutnantti Öhquistille, jonka johtama vastahyökkäys alkoi 23.12. aamulla. Hyökkäys keskeytettiin epäonnistuneena jo iltapäivällä klo 14.30.

Epäonnistumisen taustalla oli kehno tiedustelu ja valmistelu, tiukka aikataulu ja riittämättömät viestiyhteydet. Hyökkäystä pidettiin huonosti valmisteltuna. Epäonnisen vastahyökkäyksen suomalaistappiot olivat 361 kaatunutta, 777 haavoittunutta ja 190 kadonnutta. Huittislaisia kaatui tässä hyökkäyksessä kahdeksan. Suomen sotahistoriassa vastahyökkäystä ruvettiin kutsumaan nimellä hölmön tölväys.

Puna-armeijan joukot yrittivät vielä kerran läpimurtoa Taipaleen alueella, mutta suomalaisjoukot pitivät asemansa ja työnsivät Suvannon yli tulleet joukot takaisin 27.12. päättyneissä Sakkolan Keljan taisteluissa.

Kovimmat taistelut JR 8:n miehet kokivat Summan alueella helmikuun alkupuolella 1940, jolloin näistä taisteluista muodostuivat talvisodan ratkaisutaistelut.

Puna-armeijan joukot siirtyivät joulukuussa tuloksettomiksi jääneiden läpimurtohyökkäysten jälkeen puolustukseen, mutta tammikuun aikana puna-armeija yli kaksinkertaisti Kannaksella olleiden joukkojensa määrän ja asetti painopistealueeksi Summan - Muolaanjärven alueen. Suomalaiset torjuivat Karjalan kannaksella hyökänneet joukot kaikkialla muualla, paitsi Lähteen lohkolla, jossa läpimurto kasvoi niin laajaksi, että Mannerheim-linjasta oli luovuttava Länsi-Kannaksella.

Talvisodan ratkaisutaistelut

Vihollinen oli aloittanut helmikuun 1940 alussa valmistavat hyökkäykset Mannerheim-linjaa vastaan. Kymmenen päivän ajan ne kuluttivat puolustajan joukkoja ja 11.2. vihollisjoukot aloittivat suurhyökkäyksen, jolloin ne pääsivät läpimurtoon heti ensimmäisenä hyökkäyspäivänä Lähteen lohkolla, missä puolustajina oli kaksi JR 8:n pataljoonaa, I/JR8 ja III/JR8, Jääkäripataljoona 3 sekä kaksi tykistöpatteristoa.

Sisäänmurto laajeni seuraavina päivinä ja 15.2. klo 15 ylipäällikkö teki päätöksen II Armeijakunnan joukkojen vetämisestä pääpuolustuslinjasta väliasemaan. Armeijakunnan tappiot 14. – 17.2. olivat 1531 kaatunutta, 4430 haavoittunutta ja 445 kadonnutta.

Viimeiset taistelut JR 8 kävi maaliskuun alussa Viipurin kaupungin alueella.

Helmikuun lopulla ja maaliskuun alussa ei enää ollut yhtä kovia taisteluja ja silloin Suomi oli pyrkimässä rauhaan kohtuullisilla ehdoilla. Rauha saatiin aikaan 13.3.1940 vaikkakin raskailla ehdoilla ja alueluovutuksilla.

Talvisodan taisteluja käytiin koko ajan koko itärajan pituudelta, mutta läpimurtohyökkäykset pystyttiin torjumaan kaikissa kohteissa, Laatokan Karjalassa, Lapissa ja Pohjois-Suomessa mm. Suomussalmella Raatteen tiellä saavutettiin talvisodan näyttävin voitto ja Kuhmossa tuhottiin kokonainen eversti Dolinin johtama hiihtoprikaati.

 
KAUKO MARKU