header-logo

Sankarihaudat


ISÄNMAAN PUOLESTA
 1939-1944
† SANKARIEN VIIMEINEN LEPOSIJA †

 sururisti
Huittisten sankarihaudat

Tietoa Huittisten talvi- ja jatkosotien sankarihautauksista, joissa on haudattu Karhiniemen sankarivainajia.


Karhiniemen sankarit taulu
Kaatudeiden kunniataulu Karhiniemen kyläkartanolla.

Ensin yleistä tietoa talvi- ja jatkosodan aikana kaatuneista sekä heidän hautauksista. Tämän jälkeen tietoa sakarihautojen siirrosta ja karhiniemeläisten kaatuneiden hautauksista.

Aineistoa olemme keränneet vanhoista Lauttakylä-lehdistä, Sota-arkistosta, Helsingin yliopiston kirjastosta mm. Maanpuolustuskorkeakoulun sotahistorian laitoksen johtaja, evl.  Jarmo Niemisen kirjoituksesta. 

* Tietoa Karhiniemen sankarivainajista löytyy myös sivulta Karhiniemeläiset talvisodassa.

* Sotiemme kuvamateriaalia löytyy osoitteesta: http://sa-kuva.fi/ 

* Sankarihauta on hauta, johon on haudattu sodassa, suoraan sodan seurauksena tai sotatoimialueella kuolleita sotilaita ja heidän palvelustoimiinsa rinnastettavia eli sankarivainajia.

* Sodissa menehtyi yli 93 000 suomalaista. Monen kuolleen kohdalla epätietoisuus jatkui vuosikymmeniä, koska ruumista ei saatu haudattavaksi. Kentälle jääneinä siunattiin 7 509 miestä, joista talvisodassa 3 172. Siunatut olivat sotilaita, joiden todettiin kaatuneen, mutta ruumista ei saatu evakuoiduksi.

* Suomessa oli muuhun maailmaan nähden ainutlaatuinen tapa tuoda kaatunut kotikunnan hautausmaahan. Sankarihautaus tuli Suomessa käyttöön jo haudattaessa vapaussodassa valkoisen puolen kaatuneita. Sankarihautaus oli kaatuneen perheen ja läheisten surutyötä. Vaikka arkussa ei olisi ollut edes ruumista, niin vainaja siunattiin omiensa pariin, myös kentälle jääneenä. Tapa oli henkistä selviytymistä, se yhdisti ihmisiä, Nieminen toteaa.

* Aseveljen ruumiin saaminen kotiseudulle lähetettäväksi oli tärkeätä. Vihollisen eteen jääneiden vainajien noutaneista aseveljistä jotkut menettivät henkensä. Ulkomailla on hämmästelty sitä, että suomalaiset olivat valmiit kuolemaan jopa ruumiin edestä. Mutta joskus kiivaiden taisteluiden aikana, ei ollut mahdollista tuoda ruumista omalle puolelle. Silloin suoritettiin sankarihautaus ei kenenkään maalla.

* Sotiemme jälkeen jäi yli 5300 sotilaan viime hetket hämärän peittoon. Kadonneiksi kirjattiin lähes 10 500 miestä, joiden kohtaloiden selvittäminen on jatkunut näihin päiviin.

* Pääosa kuolleeksi julistamisista tapahtui 1940- ja 1950-luvuilla, mutta avoimia tapauksia on vieläkin. Selvittämättä on yhä yli 5000 sotilaan viime vaiheet. Suomalaisia joutui puna-armeijan vangiksi runsaasti kesällä 1944. Koska kiihkeissä viivytystaisteluissa sotilaita jäi etenevien vihollisten jalkoihin ja selustaan. Täsmällistä lukua ei tiedetä, mutta sotavankeuteen joutuneita on luetteloitu noin 4 000.

* Suomessa sotilaiden kuolema on hyvin dokumentoitu moniin muihin maihin verrattuna. Kun ruumista ei saatu, tapahtuma kirjattiin joukko-osastossa. Kadonneesta viime havaintoja tehneiden kertomukset tallennettiin esimiesten raporttien ja katoamisilmoituksen mukana sotilaskantakortin yhteyteen.

* Katoamisilmoitus meni kaatuneiden evakuoimiskeskukseen. Sieltä tiedot välitettiin Päämajaan kenttäpiispantoimistoon, valvontaosastoon ja lääkintäkeskusarkistoon.

* Kun avoimia kohtaloita oli tuhansittain, puolustusministeriöön perustettiin aina vuoteen 1965 saakka toiminut kuolleeksi-julistamistoimisto. Sen jälkeen Helsingin raastuvanoikeus julisti kuolleiksi henkilöitä, joiden lopullinen kohtalo jäi selvittämättä. Omaisten avustustilanteen, leskeneläkkeen tai muiden tukien vuoksi kuolleeksi julistamisia tehtiin paljon 1940-ja 1950-luvuilla. Viimeiset julistettiin kuolleiksi 1980-luvulla.

* Kaatuneen sotilaan saattaminen rintamalla kuljetuskuntoon, työssä avustivat paljolti rintamalla olevat lotat. Voimme ymmärtää, että työ oli varsin raskasta heille. Kuljetuksesta kotiseudulle huolehtivat suojeluskuntalaiset. Surunsanoman kaatuneen sotilaan kotiin vei yleensä seurakunnan pappi.


Olen alla olevan tekstin kopioinut kirjasta: TK-RINTAMAKIRJE ETULINJOILLA 3/ (TK-mies on = tiedotuskomppanian mies.) Niiilo Hentolan kirjoitus: Sankarihautaus ei kenenkään maalla.


Meitä oli erikoinen joukko, pataljoonan pastori ja 5 miestä komentoyksiköstä ja TK-mies. Aseistuksemme oli 1 konepistooli, 1 kivääri, ryssiltä saatu nagaani, jota pastori kantoi sekä 2 pystykorvaa, 2 lapiota, 1 kirves ja kamera. Olimme taivaltaneet 10 km korpea tekemään viimeistä palvelusta. Yleensä taistelutantereella tehtiin kaikki voitava, että vainajat saatiin haudatuiksi kotiseudulleen sankarihautaan. Ei siirtoa estänyt vainajien pitkä kantomatkakaan.

Aluksi oli tämän kolmimiehisen ryhmän partiomatka jäänyt epäselväksi ja sitten oli etsintävartio heidät löytänyt. Meidän porukan oli nyt tehtävänä mennä tekemään heille viimeistä palvelusta. Vainajat olivat olleet jo kauan kuolleina, joten ei heitä voitu siirtää sieltä pois. Tehtävämme oli siis haudata vainajat sinne missä he olivat kuolleet. 

Saavuttuamme paikalle huomasimme, että sankarit lepäsivät rinnakkain järvien kannaksella. Etuvartion miehet olivat peittäneet vainajat havuilla. Ei olleet ryssät päässet heitä rosvoamaan, kaikki henkilökohtaiset tavarat, kiväärit ja konepistooli olivat tallella. Pastori oli huolissaan kauniin hautapaikan löytymisestä vainajille, mutta huoli osoittautui tarpeettomaksi. Hautapaikaksi valittiin kahden järven välisellä kannaksella oleva kumpare.

Kaksi meistä kaivoi soraiseen maahan hautaa, pastori tarkasti ruumiit, totesi henkilöllisyyden ja keräsi kaiken tavaran talteen. Haimme havuja hautaan, yksi teki ristin. Yksi meistä oli vartiossa ja hän palasi ilmoittaen nähneensä vanjan. Meistä lähti kaksi konepistoolin ja kiväärin kanssa ottamaan selvää ja muut jatkoivat hautaamista. Sitten kuului konekiväärin laukausten sarjoja useita. Hautajaiset saivat odottamattoman juhlamenon taustakseen. Me jatkoimme työtämme, mutta ammunta ei tuntunut lakkaavan. Luodeista päätellen sitä oli molemmin puolin. Kun konekiväärien ryhmä yhtyi leikkiin, päätti pastori lopettaa ja mentiin katsomaan, mutta omat miehet olivat jo palaamassa ja ryssät menossa takaisin.

Saatoimme jatka hautausta. Osa ryssistä ampui järven kannakselta, sitten tien suunnalta kuului valtava räjähdys. Ryssät olivat menneet omaan miinakenttäänsä, jonka meidän omat pioneerimme olivat todenneet. Pari tiedustelumatkalla ollutta vihollisen hävittäjää antoi meille “lavastusapunsa”. 

Ilta alkoi hämärtää, hauta oli valmis ja kannoimme ruumiit vöillä hautaan. Kädet asetettiin rinnan päälle. Rikkinäisistä ammuslaatikoiden laudoista teimme suojan kasvojen päälle. En koskaan unohda näitä hautajaisia. Tunsin, että ”maasta minä olen tullut ja maaksi olen jälleen tuleva.” Tunsin, että tuntemattomat kuolleet ystäväni elivät edelleen. Rukoilin täydestä sydämestäni pappiin yhtyen, että he saisivat elää myös Herran kirkkaudessa iankaikkisessa elämässä.

Aurinko oli painunut mailleen, kun hauta oli ummessa. Ryssän miinan tekemästä kuopasta saimme kaunista keltaista hiekkaa hautakummun peitoksi. Reunustimme sen vielä pienillä kauniilla kivillä. Yhden kypärän jätimme sotilaan hautapaikan tunnusmerkiksi.

Ilma oli kirkas ja tyyni, sorsa ui järven vastarannalla. Oli täysi hiljaisuus. Pastori ehdotti, että laulaisimme puoliääneen ”Sun haltuus rakas Isäni.” Kaukainen kiväärin laukaus ilmaisi eloa olevan muuallakin luonnossa.

Ajattelin, ettei suomalainen sotilas voi saada kauniimpaa hautapaikkaa. Ajattelin pastorin sanoja: ”ja minä näin uuden taivaan ja uuden maan.” Luonto näytti niin uudelta ja puhtaalta. Aavistelin myös taivaan todellisuutta. Etuvartio oli saanut yhden uuden tehtävän. Valkeat vettä vasten kuultavat ristit eivät olleet enää ”ei-kenenkään” maata. Ne kuuluivat taistelu etuvartion alueeseen.

 

Huittisten sankarihautojen siirto

 sankarihauta-alue talvisodan aikaan
 
Kuva Huittisten talvisodan sankarihauta-alueesta.

Talvisodan ja jatkosodan vainajat maaliskuuhun 1943 saakka haudattiin Vapaussodan sankarihautamuistomerkin läheisyydessä, kirkon tornin länsipuolelle. Sota jatkui ja vainajia tuli lisää, huomattiin, ettei valittu hauta-alue olekaan yhtenäinen vaan väliin jäi myös sukuhautoja.

Keskusteltiin uudesta sankarihauta-alueesta. Sisäministeriöön lähtivät 13.1.43 sotilaspastori Jokinen ja suojeluskunnan päällikkö Särmä keskustelemaan Huittisten sankarihautausmaan siirrosta. Joissakin muissakin seurakunnissa jouduttiin pohtimaan sankarihautojen siirtoa. Siirto myönnettiin ja Huittisten suojeluskuntalaisten toimesta suoritettiin haudattujen siirto uudelle alueelle. Suojeluskunnan merkintä (Sota-arkistossa) oli, että 24.3.1943 päättyi sankarivainajien siirto uuteen paikkaan. Uuden hauta-alueen suunnitteli hautausmaaarkkitehti Mikael Nordenswan. Heinäkuun alussa 1943 pidettiin sankarihaudan uusimisjuhla ja siihen mennessä oli kunnostustyöt saatu päätökseen.


Lauttakylä lehti 47/1942 Huittisten sankarihautojen siirto.

Kun talvisodan sankareita alkoi saapua, piti niille määräysten mukaan hankkia edustava paikka hautausmaalla. Siksi suojeluskunta ja lotat katsoivat 1918 muistopatsaan läheisyyden ja aivan oikein. Mutta kaatuneita alkoi tulla niin paljon, että piti alkaa useita uusia riviä keskellä vanhoja hautoja ja niin jatkui asia nykyisen sodankin aikana, joten nyt on sankareita haudattuna jo 5 eri rivissä muitten siviilihautarivien keskellä. Ja pian näyttää koko kulma hautausmaata loppuvan eikä yhtään tiedetä kuinka paljon vieläkin tulee sankarivainajia.

Näin ollen ymmärrämme hyvin nykyisen suojeluskunnan esikunnan aloitteen, että sankarihaudat pitäisi vielä muuttaa ja pitää niiden nykyistä asemaa väliaikaisen. Arkkitehti M. Nordensvan on käynyt paikan päällä ja muodostanut luonnoksen uudelle sankarihaudalle, joka silti tulisi nykyiselle hautausmaalle. Uusi paikka ei tosin ole niin edustava kuin 1918 sankaripatsaan ympäristö, mutta kun sitä ei kerran saada nykyiselle paikalle mahtumaan, niin on tehtävä mitä voidaan asian hyväksi.

Uudesta ehdotuksestaan arkkitehti ammattimiehenä lausuu: ”Uusi sankarihauta-alue kirkkomaan koillislaidassa on paitsi korkeussuhteisiin ja maanlaatuun nähden varsin edullinen, myös esteettinen ja tämän luontoisen kalmiston vaatima rauhallinen ja arvokas”.

Itse sankaripatsas tulisi olemaan tarpeeksi korkealla ja sankahaudat terassimaisesti siitä alaspäin ja mahtuisi siihen arviolta neljäkin sataa vainajaa sekä uudelta osalta nykyistä hautausmaata saataisiin runsaasti tilaa yleisölle juhlien aikana.  Asia on tietysti tunnekysymys. Mitä vainajain omaiset sanovat, kuulee sanottavan, mutta eihän kenenkään vainajan omaisen luule jättävän omaisensa ruumista toisista sankareista erikseen, vaan haluavan niiden tulla juhlatilaisuuksissa niin kauan muistetuksi kuin mahdollista on.

Sen vuoksi luulisi kaikkien sankarivainajien omaisten mielelläänkin siirtoon suostuvan, kunhan suojeluskunnan esikunta puolestaan saa siirron läpiajetuksi tähän seurakunnan puolelta jo aikaisemminkin ehdottamaan paikkaan, minkä ammattimies ja toivottavasti Lääninhallituskin hyväksyy. Huittisten kirkkovaltuusto, jolta asiassa pyydettiin lausunto, kävi paikan päällä katsomassa. Yksimielisen hyväksymisen sai, näin ei luulisi kellään muullakaan, joka uuteen ehdotukseen tutustuu, olevan mitään sitä vastustamista.


Lauttakylä lehti no 9/1943 Uusi sankarihauta.

Viimeksi kuluneina aikoina on Huittisissa antanut paljon puheenaihetta kysymys talvi- ja vielä jatkuvan sodan sankarihaudasta. Useasta syystä on käynyt välttämättömäksi ryhtyä valitsemaan uutta paikkaa entisen asemasta ja saadusta ratkaisusta ilmoitettiin tässä lehdessä parisen viikkoa sitten.

Vaikka asiasta oli aikaisemminkin kirjoitettu, tuntui se varmaan monista sankarivainajien omaisista outoudellaan vastenmieliseltä toteuttaa. Kaipaus menetetyn omaisen vuoksi oli vielä liian suuri. Tahdottiin, että sankarivainajat saisivat levätä rauhassa siinä paikassa, mihin heidät oli siunattu ja kätketty. Senpä tähden olivat eräät nimeltä mainitsemattomat henkilöt kutsuneet viime sunnuntaiksi Lauttakylän rukoushuoneeseen kokouksen, jossa sankarivainajien omaiset keskustelivat k.o. asiasta.

Aluksi seurakunnan ja suojeluskunnan puolesta past. L. Jokinen hra U. Helava selostivat sankarihautakysymyksen kehitystä. Talvisodan alettua oli entisen läheisyyteen, vaikka paikka oli ahdas. Sota on kuitenkin vaatinut odotettua runsaammin uhreja, joten nyt sankarivainajia on jouduttu hautaamaan viiteen riviin ja väliin on pitänyt jättää lukuisia yksityishautoja, jonka vuoksi on mahdotonta saada myöhemmin tälle sankarihaudalle yhteistä muistomerkkiä puhumattakaan yhtenäisestä, kokoavasta muodosta.

Siksi oli käännytty hautausmaa-arkkitehti Nordensvanin puoleen, joka on laatinut nyt hyväksytyn ehdotuksen. Oli myös keskusteltu mahdollisuudesta laajentaa kirkkomaata Lauttakylän puoleiseen laitaan, mutta asemakaavoitus, työvoiman vähyys ja työn siirtyminen epämääräiseen tulevaisuuteen tekivät tuon ratkaisun mahdottomaksi.

Nyt sisäministeriössä hyväksymisen saanut sankarihaudan paikka sijaitsee vanhan kirkkomaan koillisrinteellä, jonka vuoksi useat ovat epäilleet kukkaistutusten onnistumista siellä. Jos paikan länsipuolelta raivataan pois muutamia vanhoja haapoja, silloin pääsee aurinko paistamaan koko hauta-alueelle, ei vaan aamulla, vaan myös keski- ja iltapäivällä. Sankarihauta tulee pensasistutuksella ja käytävillä eroitettavaksi muusta hautuumaasta. Itse sankarihauta on kolmion muotoinen, jonka kirkonpuoleiseen yläkulmaan on suunniteltu n. 6 m korkuinen ylöspäin levenevä patsas. Patsaan lähelle tulevat kaaren muotoisesti talvisodassa kadonneitten nimikilvet syntymä- ja kaatumisaikoineen. Pienen välimatkan päähän alemmaksi seuraavat jälleen säteettäin kaaren muotoisesti ensin talvi- sitten tämän sodan sankarivainajat. Kullekin tulee oma pieni kumpunsa marmorisine nimilaattoineen. Hautarivit laskeutuvat portaittain aina maaston mukaan.

Keskustelutilaisuudessa nähtävänä olleen suunnitelman mukaan tulee uudesta sankarihaudasta hyvin kaunis lopulliseen kuntoon saatettuna. Käydyn keskustelun aikana todettiin, että vain välttämättömyys oli johtanut k. o. arkaluotoisen asian tälle tolalle. Parhaan ymmärryksen mukaan oli tahdottu toimia. Useimmat puheenvuorojen käyttäjistä lausuivat olevansa sitä mieltä, että vaikka sankarihaudan muutto on vaikea asia, olisi kuitenkin toivottavaa, että se tapahtuisi yksimieleisen suostumuksen perusteella. Vain muutama harva asettui vastustamaan suunnitelman noudattamista ja kokouksessa tehtyä ehdotusta muuttaa sankarihauta järjestelmällisesti kokonaisuudessaan uuteen paikkaan.

Kun tehtiin ehdotus valita sankarivainajien omaisten puolesta edustaja paikan päällä valvomaan tapahtuvaa vainajien siirtoa, katsottiin, että jo aikaisemmin seurakunnan ja suojeluskunnan puolesta valitut työn valvojat kirkonisänn. K. Norri, past. Jokinen ja hra Väinö Lehtinen, nauttivat täydellistä luottamusta, joten ei ollut syytä heidän lukuaan lisätä.

Allekirjoittaneella oli tilaisuus olla saapuvilla silloin, kun ensimmäisiä talvisodassa kaatuneita sankarivainajia siirrettiin uusiin lepopaikkoihinsa. Työ näytti sujuvan hyvin, koska arkut olivat säilyneet suurin piirtein ehjinä.

On lausuttava tyydytyksensä siitä, että tämä arkaluotoinen ja paljon huolta ja vaivaa tuonut kysymys on nyt saatu onnelliseen ratkaisuun. Olisi vain suotavaa, että nekin, jotka vielä jostakin syystä ovat asettuneet omalta kohdaltaan siirtoa vastustamaan, ottaisivat siihen myönteisen kannan, mikä käy hyvin päinsä, kun työ on vasta alkuvaiheessa. Olisi suotavaa, että sankarivainajat, jotka yksimieleisesti olivat valmiit taistelemaan kalliimpien arvojemme, isiltä perityn uskon, isänmaan ja kotiemme puolesta, saisivat myös levätä saman nurmena alla ylösnousemuksen aamua odottaen. T.S. (ilmeisesti Toivo Salminen?)

Sankarihaudat uudella alueella 1945
Kuva on otettu uudelta alueelta v 1945 silloin on valkoiset puuristit saatu pystytettyä. 

 

sankariristi

Huittisten sankarihaudat


sankarihautausmaa huittinenHuittisissa nykyinen sankarihauta-alue sijaitsee kirkon pohjoispuolella. Tähän uuteen lepopaikkaansa sankarivainajat siirrettiin maaliskuun loppuun mennessä 1943. Alueen on suunnitellut hautausmaa-arkkitehti Mikael Nordenswan. Ensin haudoilla oli valkoiset puuristit ja sankaripatsaana iso valkoinen puuristi. Myöhemmin sankarivainajat saivat makaavat nimilaattakivet Jyväskylän mustasta graniitista. Ylhäällä patsaan lähellä on kentälle siunattujen vainajien muistolaatat. Sitten näyttää siirretyn III, II ja I hautauksen vainajat ja sitten IV ja jatkuu V haudatuilla.


Suojelusenkeli
Sankarihaudan muistomerkkinä on professori Lauri Leppäsen pronssiveistos ”Suojelusenkeli”.  Muistomerkki paljastettiin 2.7.1950.

294

Sankarihautaan on haudattu 294 vainajaa. Huittislaisista sankarivainajista neljä on haudattuna sukuhautaan. Huittisten Huhtamosta kotoisin olevat 26 sankarivainajaa on haudattuna Huhtamon.

Huittisissa talvisodan vainajat siunattiin yleensä kirkossa. Jatkosodan aikana kaatuneet vainajat sekä toisesta hautausmaasta siirretyt vainajat laskettiin Huittisissa suoraan sankarihautaan ja siunaus toimitettiin haudalla.

Kirkossa suoritettavissa siunaustilaisuuksissa toimittiin niin, että surumusiikin soidessa Suojeluskuntlaiset (SK-laiset) kantoivat vainajan valkeassa arkussa, joka oli Suomen lipulla peitetty, kukilla koristettuun kirkon kuoriin. Käytävälle olivat lotat asettuneet kunniakujaan. Kuorissa arkun ympärille asettui kunniavartiosto ja Suojeluskunnan ja Rintamamiesyhdistyksen liput.Huittisten Suojeluskunta oli saanut oman lipun 20.4.1919.


suojeluskunnan lipun luovutus

Kuva tilaisuudesta, jolloin luovutettiin Huittisten Suojeluskunnan vihitty lippu kirkonmäellä. Lippua luovuttamassa rouvat H. Helin, A. Arvola ja neidit I. Vemmelpuu ja M. Färkkilä. Lipun vastaanottaja on suojeluskunnan aluepäällikkö K. Markula. Lipun oli suunnittellut ja valmistanut rva H. Loimaranta. Lipun oli tilannut Huittisten naiset.

Rintamamiesyhdistyksen lipun vihkimistilaisuus

Kuva on otettu 20.4.1933 Huittisten seudun Rintamamiesyhdistyksen lipun vihkimistilaisuudessa. Kuvassa lippua on lottien puolesta luovuttamassa emännät Helmi Toivola, Sandra Mattila ja rouva Kerttu Hasanen. Lipun vastaan ottaa eversti O. Purhonen.

Lauttakylä-lehdessä oli ohjeistus; ”Sankarihautauksissa noudatettava järjestys”. Virsi, hautauspuhe, jonka piti rov Elovaara, virsi, siunaus, Suojeluskunta kenttäpappi, kunnialaukaukset, laulua, seppelten laskemisjärjestys; omaiset, järjestöt ja yksityiset. Ohjeita: toivotaan, että ne, jotka kunnioittavat kukkaisrahatojen kautta, toimittaisivat adressit SK.toimistoon viimeistään kaksi tuntia ennen tilaisuuden alkamista.  Ohjeita yleisölle: Suojeluskunnan ja lottien muodostamien kunniarivistöjen väliin jäävä tila on varattu vainajien omaisille ja niitä varten, jotka järjestöjen ja yksityisten puolesta laskevat seppeleitä tai kukkia. Kehoitetaan välttämään hautojen ja istutusten tallaamista.

Kirkossa tapahtunut sankarivainajan siunaustilaisuus alkoi virrellä, rov. Elovaara piti ruumissaarnan eli puheen Raamatun tekstin mukaan. Siunauksen suoritti aina kenttäpappi Lauri Jokinen. Pari kertaa tavasta poikettiin. Kirkkokuoro lauloi (heinäkuun 1941 jälkeen, kun kanttori Antila oli kaatunut) opettaja Mattilan johdolla.

Omaisten seppeleiden jälkeen, kukkia laskivat suojeluskunnan, rintamamiesten ja lottien edustajat. Joskus myös kunnan ja seurakunnan puolesta laskettiin kukkia. Sitten laskivat ystävät ja tuttavat muistokukkansa ja paljon oli eri kukkaisrahastojen adresseilla muistettu vainajia.

Surumusiikin soidessa arkku kannettiin kirkosta haudalle, jossa lippu poistettiin arkulta. Arkku laskettiin hautaan sotilaallisin kunnianosoituksin, suojeluskunta ampui 3 yhteislaukausta. Kun seppeleet oli saatettu hautakummulle, surujuhla päättyi aina yhteisesti laulettuun; Sun haltuus rakas Isäni, virsi 377.  ( kuuntele ) ( nuotti )

Hautauksissa kuoron esittämiä lauluja: Vaipuos helmaan, Itsemme vuoksi me (Sotarukous), Kun maan melu haipuu, Oi kallis Suomenmaa, Yhtehenkö tulla saamme, Rauhan saivat pyhät, Ma kuljen kohti kuolemaa, Niin kuin muutolintusen tie, Sua kohti Herrani, Mun käteen yhteen liitä.

Virsistä laulettiin useinten; Ma vaivainen oon matkamies maan, Jumala ompi linnamme, Kestä saakka kuolemaan, Ken Herraan panee toivonsa, Ratki taivaassa, Oi Herra siunaa päämies maan, Sun turvassasi Jumala, Oi Herra jos mä matkamies.

Kuvia sankarihautauksista.

ensimmäiset haudatut
Huittisissa ensimmäiseksi haudattujen (4.2.1940) sankarivainajan ristejä.

25.2.1940 oli II sankarihautaus; (6 vainajaa).mm Karhiniemeltä Matti Iso-Rautio. Suojeluskuntalaiet ja asetoverit kantoivat valkoiset arkut kirkkoon kunninakujaa pitkin, jonka muodostivat suojeluskuntalaiset ja lotat. Kunniavartiossa alttarilla olivat Suojeluskunnan ja Rintamamiesyhdistyksen liput. Siunauksen jälkeen vainajat kannettiin kirkkomaalle, jossa ne sotilaallisin kunnianosoituksin laskettiin hautaan.

7.3.40 oli III hautaus; (4 vainajaa).


vanhat sankarihaudat

7.4.40 oli IV hautaus; (14 vainajaa).

14.4.40 oli V hautaus; (15 vainajaa) mm Karhiniemeltä Frans Oskari Joensuu ja Arvo Kouhi. Tämän hautuksen jälkeen tuli ensimmäinen hautarivi täyteen.  

 
Lotat haudalla

Kuvassa Lotat kerääntyneinä sankarihaudan ääreen. Kuva on todennäköisesti hautauksesta 14.4.40, jolloin haudattiin 13 huittislaista ja kaukolalainen.


sankarihautausmaa huittinen

Kuvassa on 14.4.40 haudattujen sankarivainajille pystytetty jo valkeat puuristit. Karhiniemeltä Arvo Kouhi ja Frans Oskar Joensuu ja 11 muun haudatun kanssa.


16.4.40 oli VI hautaus (7 vainajaa).

vii hautaus
21.4.1940 oli VII hautaus (9 vainajaa) Karhiniemeltä Toivo Huhtala. Kuvassa arkut kantajineen järjestäytyneenä ruumishuoneen edessä.

19.5.1940 vietetään sankarivainajien muistopäivää. Rovasti Elovaara totesi puheessaan, että Huittisten hautausmaahan oli siihen mennessä siunattu 61 ja Huhtamoon 6 vainajaa.

Piispainkokous ja ylipäällikkö ovat luonnehtineet, että sankarivainajamme muistollaan velvoittavat meitä kaikin voimin vahvistamaan kansamme sisäistä yhteenkuuluvaisuutta. Yksimielisyys on kansamme keskuudessa silmiinpistävä päättyvässä sodassa, jota ylipäällikkömme sen alkaessa nimitti vapaussotamme jatkoksi. Nyt hän on määrännyt sunnuntain vietettäväksi niitten soturien muiston kunnioittamiseksi, jotka kaatuivat sekä viime sodassa, että v. 1918 molemmilla rintamilla. Älköön olko enää luokkatulevaisuutta, vaan yhteinen olkoon Suomen tulevaisuus.

Me vietämme kiitosjuhlaa siitä, että meille oli itsensä uhraavia sankareita annettu. Me teemme sen liput puolitangossa ja mielet vakavina. Hinta on ollut kallis. Mutta se ei estä meitä sankarien muistojuhlaamme viettämästä kiitos- ja rukousjuhlana Jumalalle.

Lauttakylä-lehdessä kirjoitettiin samasta asiasta ja tällöin järjestetään maan kaikissa kirkoissa muistojumalanpalvelus sekä joukoissa mahdollisuuksien mukaan kenttäjumalanpalveluksia ja muistohetkiä. Huomattavimmat yhteistilaisuudet ovat Lappeenrannan, Joensuun ja Kajaanin sankarihautajaiset, joissa satoja sankarivainajia siunataan maan poveen.

talvisodassa kadonneetKuva on todennäköisesti 16.6.40 jolloin Huittisten kirkossa siunataan talvisodan kentälle jäänyttä 22 huittislaista, joista Onni Metsälä oli Karhiniemeltä. Samassa tilaisuudessa siunattiin myös 13 kaukolalaista.

talvisodassa kadonneet
Kuvassa on sama kumpu tänäpäivänä.

Vuonna 1941

Jatkosodan ensimmäiset uhrit haudattiin 10.8.41 yht. 9 vainajaa, jotka olivat kaatuneet Simpeleellä ja Rautjärvellä. Karhiniemeltä kaatui Erkki Päljärvi ja Lauri Puiseva ja Esko Puiseva.

17.8.41 siunattiin hautausmaalla 20 huittislaista.

19.8. haudattiin rov. Elovaaran Ensio-poika.

24.8. 41 siunattiin 9 vainajaa, jotka olivat kaatuneet Hiitolassa karhiniemeläisiä olivat Risto Höylänen ja Erkki Heinonen

7.9.41 haudattiin huittislainen ja kaukolainen sankarivainaja.

21.9.41 haudattiin 3 huittislaista.

2.11.41 haudattiin Lempaalassa ja Kiestingissä kaatuneet huittislaiset.

5.11.41 haudattiin 2 huittislaista.

Sitten siirryttiin taas uuteen hautariviin.

23.11.41 haudattiin 4 sankarivainajaa.

6.12.41 oli talvisodassa kadonneitten ruumiinsiunas hautausmaalla, kaikkiaan 15 vainajaa mm Karhiniemeltä Eero Salli. Tämä lienee ensimmäinen sankarivainajien siunaus, jonka past. T. Salminen toimitti Huittisissa.

Otteita Lauttakylä-lehdessä olleesta kirjoituksesta: Kylmänä ja tuulisena valkeni joulukuun 6. päivä. Päivä oli omistettu Huittisten seurakunnassa talvisodan kadonneitten sankarivainajien muisto- ja ruumiinsiunauspäiväksi. Kadonneet aseveljemme olivat kaatuneet Suomen itsenäisyyden turvaamiseksi. Kirkkoon oli runsaasti kokoontunut kadonneitten omaisia.

Kukin koristettuun kuoriin oli asettunut Huittisten suojeluskunnan ja Rintamamiesyhdistyksen lippuvartiot. Puheen piti rov. Elovaara. Kuoron laulettua ”Kun maan melu haipuu”, jälkeen loppuliturgian suoritti past. T. Salminen. Kunniaosoitusten ja loppurukouksen jälkeen kirkkokuoro lauloi ”Vaipuos, vaivu synnyimaasi helmaan” ja hautaa umpeen luotaessa. ”Itsemme vuoksi taistohon käynehet emme” eli Sotarukouksen. Lopuksi yhteisesti ”Sun haltuus rakas Isäni”.

28.12.41 siunattiin 2 vainajaa kirkossa ja yksi vainaja oli viety jo aikaisemmin hautaan, jonka ääressä tapahtui siunaus.

Vuonna 1942

6.1.42 siunattiin haudalla edellisenä kesänä kuolleet vainajat.

18.1.42 piti kenttäpappi Jokinen ruumissaarnan ja myös siunasi vainajan.

22.2.1942 siunattiin kirkossa 3 vainajaa ja hautausmaalla siunattiin hautaan viedyt 4 vainajaa.

15.3.42 siunattiin kirkossa 3 vainajaa ja hautausmaalla suoritettiin kotiseudun multiin siirretyille vainajalle viimeinen palvelus.

12.4.42 kannettiin 2 sankarivainajan arkut kirkkoon viimeistä palvelusta varten.

7.6.42 siunattiin 2 nuorta vainajaa.

9.8.42 laskettiin sankarihautaan 1 vainaja. Tämän hautauksen yhteydessä mainitaan ensimmäisen kerran haudalla olleen sotilaspojat.

6.9.42 asettuivat suojeluskuntalaiset ja lotat lippujen kanssa kunniarivistöön sankarihaudalle, jonne siunattiin 2 vainajaa.

18.10.42 kätkettiin 1 nykyisessä sodassa ja 7 kentältä löytynyttä talvisodan sankarivainajaa. Haudalla oli nyt kunniavartiossa Suojeluskuntalaisten, Rintamamiesten lippuvartiot ja lotat sekä aseveljet.

22.11.42 haudattiin jatkosodassa 2 kaatuneen ja talvisodassa kaatuneen vainajan ruumiit.

Vuonna 1943

3.1.43 haudattiin yksi vainaja. 13.1.43 Jokinen ja Särmä kävivät sisäministeriössä keskustelemassa sankarihautausmaan siirrosta.

7.3.43 siunattiin kirkossa 3 vainajaa.

Suojeluskunnan asiakirjoissa merkintä Sota-arkistossa oli ”Huittisissa 24.3.43 päättyi sankarivainajien siirto uudelle alueelle.” Siirto lienee aloitettu helmikuun puolen välin jälkeen, joka tapauksessa ainakin ennen helmikuun loppua.

sankarin kato ulos kirkosta
21.3.43 siunattiin kirkossa 1 vainaja, joka laskettiin uudelle hauta-alueelle.

11.4.43 siunattiin kirkossa sotilas ja huittislainen lotta, joka jäi ainoaksi naispuoliseksi vainajaksi, joka on haudattu sankarihautaan. Lotta oli sodan seurauksista saanut taudin, joka johti kuolemaan.

Vainajien valkoiset arkut, jotka olivat Suomen lippuihin verhottuina kannettiin suruasuisen kirkon kuoriin ja urkutaiteilija Salli Vahervuo soittaessa Chopinin surumarssia. Suojeluskunta ja rintamamiesyhdistyksen lippuvartioiden seuratessa ja asettuen kunniavartioon.

Rov. Elovaara piti ruumissaarnan tekstinään ”Minä sairastuin ja te kävitte minua katsomassa”, jossa hän totesi, että sankarihautajaiset ovat tulleet nyt siihen vaiheeseen, että nykyiset vainajat ovat sodan seurauksista saaneet antaa henkensä, mutta heitä on pidettävä sodan uhreina ja annettava sama kunnioitus kuin rintamalla kaatuneillekin. Ruumiinsiunauksen toimitti kenttäpappi Jokinen. Kirkkokuoro lauloi op. Mattilan johdolla Klemetin ”Jerusalem.”

Seppeleitä laskivat omaisten ja ystävien lisäksi eri yhdistykset sekä E-Satk Sk piirin komentaja sekä lukuisat yhteisöt. Yksityiset olivat muistaneet kukkaisrahastojen välityksellä.  Seppelten laskun jälkeen kirkkokuoro lauloi Bullin: ”Kun maan melu haipuu” sekä vielä laulettiin yhteisesti ”Isänmaan virsi.” Beethovenin Surumarssin soidessa kannettiin arkut lottien muodostamaa kunniakujaa pitkin sankarihautaan.  Hautaan laskettaessa kirkkokuoro lauloi ”Vaipuos helmaan.” Hautoja peitettäessä lauloi kuoro vielä Krohnin ”Sotarukous.” Kun vielä tuotiin kummulle seppeleet, päättyi tämä harrastunnelmainen tilaisuus ”Sun haltuus rakas Isäni.”

16.5. sankarivainajain muistopäivä. Juhlaa vietettiin talvisodan ja nykyisen sodan sankareitten sekä vapaussotamme 25-vuotismuiston merkeissä. Juhlajumalanpalvelukseen kirkkoon järjestäytyivät Huittsten Suojeluskunta, Lotta Svärd Huittisten os, Huittisten seudun Rintamamiesyhd. naisosastoineen, sankarivainajien omaiset, H:sten Aseveljet ja naisos, H:sten Sotilaspojat ja sen jälkeen kunniakäynnille sankarihaudalle.Alttaripalveluksen suorittivat kenttäpappi Jokinen ja sotilaspastori Salminen. Jumalanpalveluksen jälkeen siirryttiin kunniakäynnille uudelle sankarihaudalle, jonne laskettiin seppele. Täältä siirryttiin kunniakäynnille v. 1918 sankareitten haudalle, jonne myös laskettiin seppele. Yhteisesti veisattiin virsi, Jumala ompi linnamme. Juhlaan oli kerääntynyt yleisöä noin 2000 henkeä.

4.7.43 pidettiin sankarihaudan uusimisjuhla ja siunattiin myös 3 vainajaa.

Hautausalue oli saatu valmiiksi ja nyt pidetiin uusimisjuhla. Tilaisuutta varten oli torilla järjestäytyneet Hsten Suojeluskunta, Rintamamiehet lippuineen, lotat ja sotilaspojat ja Etelä-Satak. Suojeluskunta-piirin torvisoittokunta ja Suojeluskuntapiirin komentaja evl. H. Raikkala tarkasti joukot.

Torilta joukot marssivat sankarihaudalle ja ristikorokkeelle järjestäytyi 4 sotilasta kunniavartioon, muiden järjestäytyessä sankarihaudan eteen. Soittokunnan esitettyä suruhymnin, puhui kenttäpappi Jokinen. Sitten ev. Raikkala puhui ja laski ltn. Rautajoen kanssa Etelä-Satakunnan Suojeluskunnan seppeleen. Porilaisten marssin jälkeen kirkkokuoro lauloi Krohnin Sotarukouksen.

Kolmen sankarivainajan hautauksen ruumissaarnan piti rov. Elovaara ja kenttäpappi L. Jokinen suoritti vainajien ruumiinsiunauksen. Hautaa umpeen luotaessa lauloi kirkkokuoro. Seppeleitä laskivat monet järjestöt ja yhdistykset. Yhteisesti laulettiin ”Sun haltuus rakas Isäni”.

”Sotilaspojan ” sävelten tahdissa marssivat edellä mainitut järjestöt takaisin Lauttakylän torille. Sateinen sää haittasi suuresti juhlaa mutta siitä huolimatta suruväkeä oli kokoontunut runsaasti tilaisuuteen.

29.8.43 siunattiin haudalla 2 vainajaa.

26.9.43 hautausmaalla siunattiin 2 vainajaa.

Vuonna 1944 haudattuja sankarivainajia

23.1.44 kirkossa siunattiin 1 vainaja.

13.2.44 siunattiin kirkossa 1 vainajaa

1.5.44 siunattiin kirkossa 1 vainaja.

10.6.1944 kaatui Mainilassa Karhiniemeltä Kalle Kosti Salminen ja siunattiin kentälle jääneenä.

18.6.44 siunattiin 2 vainajaa haudalla.

9.7.44 haudattiin 1 vainaja.

22.7.44 haudattiin komppanian päällikkö, joka oli todennäköisesti ainoa huittislainen kadettiupseeri.

23.7.44 oli 12 sankarivainajan siunaustilaisuus, jossa oli hautojen yläpuolelle, ison ristin juurelle oli sijoittunut Suojeluskunnan, Rintamamiesten lippuvartiot sekä heidän eteensä kirkkokuoro, opettaja Mattilan johdolla. Alapuolella kunniarivistön muodostivat Suojeluskuntalaiset, Lotat sekä Sotilaspojat. Omaiset asettuivat hautojen ääreen. Ympärille oli kokoontunut 1500 henkeä saattoväkeä.

Joutsenon rov. K. Korpela piti ruumissaarnan, sen jälkeen virsi Jumala ompi turvamme ja sitten kenttäpappi Jokinen toimitti sankarivainajien ruumiinsiunauksen mm Karhiniemeltä Kauko Simula, ja Heikki Tienhaara. Lippujen tehdessä kunniaa ja kunnialaukausten kajahdettua laulua kirkkokuoro Vaipuos helmaan.. ja Rauhan saivat pyhät Herran.  Hautakummulle laskettiin omaisten kukkien lisäksi valtavat kukkakummut.

6.8.44 siunasi kenttäpappi Jokinen 18 sankarivainajaa., mm Karhiniemeltä Eero Iso-Rautio, joka kaatui Äyräpäässä ja Ossi Rintala kaatui Vuosalmella.Tilaisuudet pidettiin sankarihaudalla, ison ristin juurella. Hautojen yläpuolelle, ison ristin juurelle oli sijoittunut Suojeluskunnan, Rintamamiesten lippuvartiot sekä heidän eteensä kirkkokuoro opettaja Mattilan johdolla. Alapuolella kunniarivistön muodostivat Suojeluskuntalaiset, Lotat sekä Sotilaspojat. Omaiset asettuivat hautojen ääreen. Ympärille oli kokoontunut arviolta 1500 henkeä saattoväkeä.

13.8.44 oli 5 vainajan hautaus.

1.9.44 siunattiin 1 vainaja

17.9.44 oli 3 vainajan hautaus, joka oli viimeinen sotilaallinen hautaus Huittisissa.

19.11.44 siunattiin 4 vainajaa. Tämä siunaus muodostui kaikin puolin erilaiseksi kuin aikaisemmin. Lippuvartiot eivät nyt juhlistaneet kirkon kuoria. Lottien rivistö keskikäytävällä vain osoitti kysymyksessä olevan sotilaallisen hautauksen.”

Suojeluskunta lakkautettiin välirauhan sopimuksella 19.9.44 ja lottajärjestön lakkautti 24.11.44 valtioneuvosto valvontakomission määräyksestä.

18.12.44 siunattiin 1 vainaja. Siunaus tapahtui kirkossa ja Haeffnerin surumarssin soidessa kannettiin arkku kirkkoon. Vielä sai arkku olla Suomen lipulla verhottu. Seppelten laskemisesta mainitaan ” omaisten lisäksi, lukuisat yksityiset henkilöt ja Huittisten kunta. Mutta ei ole mainintaa ollenkaan kielletyistä järjestöistä.

14.1.45 siunattiin 1 vainaja. 14.1. siunattiin 1 sodassa saamaansa tautiin kuollut vainaja. Siunaus tapahtui kirkossa. Muistokukkia omaisten lisäksi laskivat mm. kunta ja Huittisten Aseveljet ja Untonmäen asevelinaiset.

20.5.45 sankarivainajien muistopäivänä laskettiin hautaan 1 vainaja. Hautauksessa olivat edelleen rov. Elovaara ja pastori Jokinen. Siunauksen jälkeen laulettiin ”Liidellyt oon leivon lailla ja Niin kuin muuttolintusen tie. Koleasta säästä johtuen oli hautausta seuraamassa verraten vähän yleisöä.

28.7.1946 haudattu sotavamman johdosta kuollut Karhiniemeltä Jaakko Höyssy.

1.4.1951 kuoli sodassa saamaansa tautiin haudattiin.

27.5.1951 haudattiin sodassa haavoittunut  Karhiniemeltä Toivo Oskari Kulmala.

 

Ylipäällikön päiväkäsky N:o 132.

Päämaja 22.9.1944

Ylipäällikön päiväkäsky

N:o 132

Suomen armeijan sotilaat!

Sota, johon kansamme joutui kolme vuotta sitten ja jossa siltä on vaadittu mitä raskaimpia uhrauksia, on päättynyt 19. p:nä syyskuuta 1944 solmittuun välirauhaan. Katkerien kokemusten jälkeen käsitämme, että tulevan elämämme edellytyksenä on saavuttaa pysyväiset luottamukselliset suhteet kaikkiin naapurikansoihimme.

Sota on Suomen kansaa kovasti koetellut. Mutta rakkautemme isiemme maahan, itsenäisyyteemme ja vapauteemme ei ole koskaan tuntenut uhrauksien rajaa.

Kiitän Teitä urhoolliset sotilaat. Te olette kokeneet paljon ja kestäneet paljon. Te olette empimättä olleet valmiit uhraamaan kaikkenne isänmaan eteen ja kestämään vaikeimmatkin koettelemukset. Miehekkään uskollisina isänmaan asialle Te sankarillisella urheudella ja uhrimielellä suorititte kovia taisteluja ja nurkumatta kestitte vuosikausiksi pitkittyneen sodan ankarat ponnistukset. Te taistelitte puutteellisin asein ja vaatimattomin varustein voimakasta ja urhoollista vastustajaa vastaan.

Suomen armeijan komentajat, upseerit, aliupseerit ja miehet! Teitä seuraa isänmaanne ikuinen kiitos ja ylipäällikkönne, vanhan soturin tinkimätön tunnustus.

Lausun myös hartaan kiitokseni Suomen naiselle, joka uskollisesti, itseään säästämättä on velvollisuutensa täyttänyt.

Kotirintama on vaatinut koko kansan äärimmäisiä ponnistuksia kaikilla työn ja elämän aloilla. Lannistumattomin voimin se on tehtävänsä suorittanut.

Liikuttunein ja kiitollisin mielin ajattelen haavoittuneita ja varsinkin invalidejamme, joista monet koko elämänsä ajan joutuvat kantamaan raskasta kuormaa.

Hartain mielin muistelen sankarivainajiamme, joiden valkeat ristit kirkkojemme kummuilla kertovat niistä, jotka antoivat suurimman uhrin.

Isänmaan nöyrä kiitos keventäköön leskien ja orpojen taakkaa.

Sotilaani! Vaikeat ajat ovat vielä edessämme. Välirauhansopimus on allekirjoitettu, sen ehdot on täytettävä. Tilanne Lapissa on tällä hetkellä vielä selvittämättä, ja joukoiltamme vaaditaan yhä samaa velvollisuudentuntoa ja päättäväisyyttä, mitä ne koko sodan aikana ovat osoittaneet.

Tietoisina siitä, että olette täyttäneet velvollisuutenne, palaatte Te vähitellen kotiinne rauhan työsaroille. Olen vakuuttunut, että tartutte näihin toimiinne samalla tarmolla, antaumuksella ja itsekurilla, jonka olen oppinut Teissä tuntemaan sotapoluillanne ja jota Teissä aina olen ihaillut. Vakaa pyrkimyksemme olkoon rauhan toimin kohottaa maamme uuteen koko kansaamme kohdistuvaan kukoistukseen vilpittömissä ja ystävällisissä suhteissa naapurimaihimme.

Jumala Suomea suojelkoon!

Puolustusvoimain ylipäällikkö
Suomen Marsalkka  Mannerheim

 


Irja-Liisa Marku (ja Antti Suomela)

 

instagram

Kannatusjäsen yritykset:Piharakennus J.Suomela Oy

huittinen, karhiniemi, karhiniemen kyläseura, juhlapaikka, häät, juhla, kylätalo, kyläkartano, puurijärvi, isosuo, seuratalo, ristiäiset, syntymäpäivät, bingo, kokemäenjoki, Unto, virkatalo, silta, lossi, lautta, hiidenkallio, uhrilähde