header-logo

Muistojemme matka - osa 1

Karhiniemen kylään on päässyt kahdesta suunnasta pohjoisesta Mettämaasta eli Kauvatsan Työtilän suunnasta. Ja siihen suuntaan Karhiniemen kyläläiset myös menivät Kauvatsan rautatieasemalle lähtiessään junalla Poriin tai Tampereelle.  Kauvatsan rautatieasema oli lähin. Ns. Uusitie valmistui vasta Täydennysjaon myötä 1930-luvulla? Sen ansiosta matka Keikyän kirkolle ja Äetsän asemalle lyheni huomattavasti, ei tarvinnut enää kiertää Karhiniemen kankaan kautta.

Tätini (EP) kertoo Emil-isänsä kanssa 1930-luvulla tekemästään Porin matkasta. Matkaan lähdettiin Paavolasta anivarhain aamulla hevosella Kauvatsan asemalle, josta pääsi kerran päivässä Poriin ja Tampereelle.

k1

k2

Karhiniemeläiset ovat olleet vilkkaassa yhteydessä kauvatsalaisten kanssa. Kauvatsan kirkonkirjoissa on mainittu muutamia kankaalla asuvia karhiniemeläisiä. Karhiniemellä ja Työtilällä oli mm yhteinen jakokunta sekä Puurijärven vesijättömaakin oli heillä ollut vuosikymmeniä yhteinen.

Kesäisin oli myös toinen mahdollisuus tehdä junmatka Kokemäen Kyttälän asemalta. Vuodesta 1892 lähtien laiva kulki Kokemänjokea myöten ja Naarassaaren rannasta voi nousta laivaan, jolla puksutettiin Kyttälän asemalle. Kyttälästä sitten noustiin Pori-Tampere junaan.

Rata valmistui Tampereelta Kyttälään vuonna 1892. Tällöin Vesiniityllä töissä ollut siipirataslaiva Alku alkoi liikennöidä Kyttälän asemalle, joka sijaitsi Witikkalan rusthollista erotetulla maalla. (Jorma Jaakkola)

Rata Porin-Tampereen rakentamisesta oli päätetty vuoden 1880-valtiopäivillä. Rata valmistui v 1895 ja Äetsän asema v 1896.

Vajaat kolme kilometriä ennen Kyttälän asemaa oli Kyttälän kylässä Mattilan laituri, laivamöljä, sillä Kyttälän kylästä ei ollut asemalle tietä. Tie Kyttälän kylästä asemalle tehtiin vasta 1950-luvulla. (Jorma Jaakkola)

Juna kulki alkuun kerran päivässä suuntaansa ja siinä oli I, II ja III luokka. Kyttälään pääsi Lauttakylästä Tiira ja Lauttakylä-laivoilla. Lähtösatama oli Kaalimaan vastakkaiselta rannalta Loimijokea.

Lauttakylä-laiva oli laskettu v 1903 vesille. Laiva, jossa oli jo 15 hevosvoiman moottori ja se kulki jopa ohuissa jäissäkin. Niinpä sillä purjehdittiin vuosittain 7 kuukauden ajan. Reitillä purjehti myös korkeatasoisempi Tiira-laiva, johon mahtui 75 matkustajaa ja laivassa oli jo matkustajahyttikin. Lauttakylä-laivan punakaartilaiset räjäyttivät kapinan aikana v 1918.

Punaiset upottivat Lauttakylä-laivan Lauttakylään Pukinojan suuhun. Ostivat Tiiran ennekuin ehtivät korjata Lauttakylää. (Jorma Jaakkola)

Lauttakylä-Kyttälä välillä oli ”välisatamia” matkustajia varten mm. Kantonen, Naarassaari, Kuula ja Kyttälä oli päätesatama. Matka maksoi 25 penniä ja laivassa oli mahdollisuus ostaa pullaa ja mehua.

Puuhamiehiä laivayhtiössä olivat eläinlääkäri Johan Engdahl, apteekkari Oskar Broms ja liikemies Oskari Laurila. Kapteenina vanhat huittislaiset muistanevat Vilho Petrellin eli Petrellin Vikken. Laiva liikennöi aluksi Lauttakylästä – Lauhansuon uudistiloille, joille ei vielä ollut edes kärrytietä.

Höyrylaiva Lauttakylän voi nähdä edelleen seilaavan Näsijärvellä Häme –nimisenä. (www.lauttakylä.fi)

Sota-aika oli junaliikenteen kulta-aikaa, kaikki matkustajat eivät edes mahtuneet aseman odotussaliin. Tavarankuljetus oli vilkasta. Monesti Paavolastakin rautatieasemalle vietiin peruna- juurikassäkkiä lähetettäväksi Fanni-tyttärelle Pohjanmaalle.

Toinen mahdollisuus tulo Karhiniemelle tapahtui etelästä käsin, ylittämällä Kokemäenjoki-lauttalla tai paatilla, kumman kulkuvälinne lauttamies oli katsonut aiheelliseksi. Karhiniemen puoleista rantaa kutsuimme Lauttarannaksi.

Uusjako/Täydennysjako määräsi talot siitä sitten hajautettavaksi pitkin kylää. Tällä talojen siirrolla haluttiin saada kunkin tilan maat mahdollisimman lähelle taloa sekä peltolohkot mahdollisimman yhtenäisiksi. Karhiniemellä talojen siirron kriteeriksi otettiin kivinavetta. Jos talossa sellaine oli, niin talo sai jäädä paikoilleen. Tästä Uusjaosta käytiin vuosia kestänyt valitus, muutamien talojen kohdlalla aina Korkeimpaan Oikeuteen saakka. Jossa oikeudessa kuitenkin valitukset saivat hylkäävän päätöksen. Suurin syy tälle siirrolle oli purkaa ikiaikainen hyvin hankala peltojen sarkajako, josta olen kirjoittanut erillisen jutun. Myös Kokemäenjoen ylityksestä/lauttaliikenteestä olen kirjoittanut oman historiikki sivun.

Me viivähdämme alkuun Eevan kanssa muistoinemme hetken Lauttarannassa.

Lauttaranta oli myös paikka, johon mentiin matkalaista/vierasta vastaan tai saattamaan. Jos joku tarvitsi pirssiä, sekin kutsuttiin Lauttarantaan.

Lauttarannassa olivat myös pyykkilautat, jotka kesäisin olivat ahkerassa käytössä. Meidän lapsuudessamme pidettiin rannassa myös uimakoulua kylän lapsille. Ranta oli kehno, savivellissä siinä käsipohjaa uimme. EP muistelee, ettei heillä ollut mitään uimapukuja, emme olleet koskaan sellaisista kuulleetkaan. Muistan kerran lehdestä nähneeni kerran uimapuvun, jossa oli polviin asti ulottuva leveä hame ja varsikengät.

Uintipaikkojamme oli myös Kouhin Sammalsaarta vastapäätä oleva ranta Hiidenkallion takana ja Kouhin Koiviston ranta, josta kuljettiin Naarassaareen. Mutta ehkä eniten käytössä oli lähinnä Kouhin Sunttion ranta, jossa oli äyräs lähellä. Vasta isompana opin uimaan koiraa, jotta pysyin pinnalla. Muistan, kun eräänä kesänä joki tulvi niin, että vesi nousi Sunttion sarkojen päähän. Kouhin Ailin kanssa räpiköimme kovasti ojan kohdalla, kun ei tarvinnut pelätä äyrästä.

Uimakoulun lisäksi 1940-luvulla lauttarannassa pidettiin mm helluntalaisten kastetilaisuuksia. Kastettavat saivat joessa uppokasteen, joka joillekin vanhoille uimataidottomille ihmisille taisi olla hankala kokemus.

Lauttarannassa oli asumus, jossa lautturi asui perheineen, ainakin sulan veden ajan. Lautturi valittiin ympäri vuorokautiseksi ja ympärivuotisesti toimeensa. Talvella kun ei ollut lauttalla kuljettamista, lautturin tehtäviin kuului jäätiestä huolehtiminen. Hän myös vastasi jäätien kestävyydestä.

Nyt vasta pääsemme rannasta muistojemme kylätielle, Karhiniemen raitille.

Kylätie nousi Lauttarannasta lauttamiehen pirtin ja sireenipuskien takaa jyrkästi niiltä kohdin, jossa on nykyään Heikkilän Mikon rakentama talo. Mutkaan oli kerääntynyt paljon irtohiekkaa, jota oli syytä varoa.

Paskantöyryn ainoa rakennus oli Kuukkisen vanha tappurisuuli ja tien vasemmalle puolle poikettiin Hiidenkallion uhrilähteelle. Varsinaisen Kuukkisen taloon poikettiin vasta jonkin verran myöhemmin. Ennen Kuukkisen tiehaaraa oli pesäpallokenttä, jossa taisi olla kylienkin välisiä pesäpallo-otteluita.Kuukkisesta sekä muista kylän kantataloista olen kirjoittanut talojen osiossa eli luetaan niistä sieltä.

k3

Kuukkisen aitat.

k4

Vanha asuinrakennus.

Kun jatkamme maantietä suoraan, jäivät oikealle hiemen ennen Kouhin riihtä heidän pajansa. Kouhin riihi ja kuivuri taitavat vieläkin olla paikallaan.

Samalla puolen tietä olivat myös notkossa Vähäraution riihi, mutta muut Vähäraution rakennukset olivat tien vastakkaisella puolella. Kylätien varresssa ennen Kouhin navettaa oli heidän kotosuulinsa, jossa mm pidettiin ohjelmallisia iltamia koulun hyväksi. 

k5

Vähäraution riihi

k6

Vähäraution talo ja siihen kuukuvat rakennukset olivat maantien vasemmalla puolella ja sen vieressä Paavolan talo oli aivan kyljessä kylän puolella. Siinä olivat Vähärauiton ja Paavolan talousrakennukset sulassa sovussa, voi sanoa sikin sokin, aikana ennen uuttajakoa. Uusjako sekoitti monen kyläläisen suhteet ja sai kadehtimaan naapuriaan.

Aivan Vähäraution naapurissa oli Paavolan talo ja kylätien vastakkaisella puolella Kouhi ja Unton talot, alkuaan sotilavirkataloja. Kouhin pihassa oli ollut Vähäkennin asumus, kertoi mumuni. Vähänkennin Annastiina toimi kylän lapsenpäästäjänä.

Vähäraution talo ja siihen kuukuvat rakennukset olivat maantien vasemmalla puolella ja sen vieressä Paavolan talo oli aivan kyljessä kylän puolella. Siinä olivat Vähärauiton ja Paavolan talousrakennukset sulassa sovussa, voi sanoa sikin sokin, aikana ennen uuttajakoa. Uusjako sekoitti monen kyläläisen suhteet ja sai kadehtimaan naapuriaan.

Aivan Vähäraution naapurissa oli Paavolan talo ja kylätien vastakkaisella puolella Kouhi ja Unton talot, alkuaan sotilavirkataloja. Kouhin pihassa oli ollut Vähäkennin asumus, kertoi mumuni. Vähänkennin Annastiina toimi kylän lapsenpäästäjänä.

Palatkaamme vielä takaisinpäin Kuukkisen tiehaaraan, josta posti ja kuski poikkesivat Kuukkiselle jatkaen sieltä tilustietä ohittaen ensin kohdan, jossa olivat olleet Vähäraution ja Unton riihet sekä lammashaka.

Isoisäni Emil Paavola vaihtoi Unton kanssa maata niin, että hän sai tontin paikan eläkeläisasunnolleen. Talo valmistuikin sotatalvena 1939. Sifferi Vähäarution köksä Manta Könönen nimitti sen”Paavolan taivaaksi”. Taivaalta se ehkä tuntui sen ajan mittapuun mukaan vaaleine väreineen, keskuslämmityksineen ja kaiken lisäksi siellä oli kylän ensimmäinen vesiklosetti. (siellä käytettiin arkinmuotosta kiiltaväpintaista klosettipaperia, jota nykyisin vastaa rullasta otettava pehmo embo. Tätini meni joskus 60-luvulla ostamaan Lauttakylästä klosettipaperia ja myyjätär toi konseptipaperia.). Taloa rakensivat Ville Heinonen ja Kauppila ja Mäkelä Kauvatsalta.

k7

k8

Kuva 1940-lopulta.

Leppiä kasvavaa mäkeä sanottiin Unton pikkumäeksi, erotukseksi Unton Kaunistonnokasta. EP muisteli, että sillä kasvoi mäntyjä ja puolukoita, joita syksyisin niiden jäädyttyä kävimme Sylvi-sisareni kanssa poimimassa suihimme. Sieltä sai myös kauniita kanervan kukkia. Ja männyn oksista tehtiin kerran jouluna seppele pakarin kattolampun ympärille.

Tien toiselle puolelle jäi Kuukkisen omistama santakuoppa, joka oli silloin ihan pieni. EP muistaa, ettei silloin vielä ollut tehty uusjakoa, sitä vasta valmisteltiin, isäni ja Kalle Kenni hommamiehinä. Paljon ehti vettä virrata Kokemäen joesta, ennen kuin maat vaihtuivat nykyisille omistajilleen.

Karhiniemellä tehtyjä maanjakoja oli Isonjaon loppumisen v 1781- 1833 jälkeen tehty isojaon täydennysjako v 1893. Uusjako kesti vv 1926-1942 ja sitten tuli heti perään maanluovutukset karjalalaisille.

Tilustien varressa ennen Paavolan suulia oli talon savusauna ja sen takana oli ollut myös riihi, josta 40-luvulla oli jäljellä enää jäänteitä. Savusaunaa oli käytetty vuosikymmenet saunanomistarkoituksessa, mutta IL:n lapsuudessa sitä käytettiin enää pellavien kuivaamiseen sekä isoäitini Fanni Paavola siellä monet vuodet sodan jälkeen palvasi siankinkkuja, aina naapuripitäjiä myöten.

k9

Kuvassa äitini kanssa Paavolan puutarhassa v 1942.

 

k10

Tämä kuva on otettu toukokuun lopulla 1936 Paavolan pihasta. Sylvin arkun takana Paavolan puutarha ja sen taustalla Vähäraution ulkorivi. Keskellä heidän pikkuruinen savusaunansa ja Kouhin kotisuuli.

Matka jatkui vasemmalle Sifferin (Vähäraution) ulkorakennusten ja Paavolan puutarhan välistä, jakautuen kahteen haaraan, joista toinen jatkui suoraan kylätielle ohittaen Sifferin pikkuisen savusaunan, jonka katolla kasvoi koivun taimi. Saunan kohdalta Kouhin hevoset ottivat vauhtia ajaessaan navetan parveen heinäkuormia.

k11

k12

Toinen haara kaartui Paavolan ikkunoiden ja Vähäraution aittojen ja ratashuoneen välistä ohi Kouhin puutarhan ja aitan ja luhtirakennuksen, jatkaen Unton aittojen ohi taas kylätielle Unton kanalan kohdalle.

Muistan kun puutarha-aidan takaa kulkivat Heikkilän setä ja Mikko yhdessä osuuskauppaan. Sedällä taisi olla parkinssonin tauti, kun hänen kassinsa heilui. Paavolan isonsalin (jonka Katri siirsi Suntiolle) nurkalta kaartui kapea ja kivinen tie kohti Unton kanalaa. Oikealle jäivät Sifferin ratashuone sekä aitat ja sitten oli Kouhin puutarha ja aitta sekä luhtirakennus, jonka taakse jäi tyhjä tanner, johon mustalaiset tekivät leirinsä kulkiessaan kylässä. Nykyään paikalla on Lehtomäen (1960-luvulla) istuttama männikkö.

tie

Karhiniemen maantie oli EP:n lapsuudessa täysin hoitamaton, vain santaa joskus levitettiin. Kunnolliset maantieojat tehtiin vasta silloin, kun olin jo aikuinen.Kouhin asuinrakennuskin oli aivan kuin maantieojassa. Kuvassa karhiniemeläiset Veikko Iso-Rautio ja takana Kalle Kenni suorittamassa maaottelumarssia, vas. reunassa näkyy Höyssyn talon päätyä ja oikealla Höyssyn omenapuita Myllymäen reunalla.

k13

Kuva noin v 1924 ratashuone ja takana navetta. 

k14

Kouhin asuinrivi ja ratashuoneen toinen pääty v 1959.

Kouhin asuinrivi oli siis niin lähellä kylätietä, ettei maantieojakaan mahtunut väliin. Kouhista olen kirjoittanut tarkemmin heidän tiedostossaan!

Kouhia seurasi Unto, talojen väliin jäi kapea kaistale puutarhaa, taisi yksi omenapuu ja pari tikkelmarjapuskaa mahtua!

k15

Kuva on vanhimmasta maatilakirjasta. Oik. reunassa näkyy Kouhin ratashuoneen kulmaa.

jatkuu, siirry tästä:  "Muistojemme matka - osa 2"

 

Irja-Liisa Marku

ps. Kiitos tietojen tarkistuksesta kotiseutuhistorioitsija Jorma Jaakkolalle.

 

Matkan ensimmäinen osa.
Matkan toinen osa.
Matkan kolmas osa.
   

 

instagram

Kannatusjäsen yritykset:Piharakennus J.Suomela Oy

huittinen, karhiniemi, karhiniemen kyläseura, juhlapaikka, häät, juhla, kylätalo, kyläkartano, puurijärvi, isosuo, seuratalo, ristiäiset, syntymäpäivät, bingo, kokemäenjoki, Unto, virkatalo, silta, lossi, lautta, hiidenkallio, uhrilähde