header-logo

Kirves-Koljonen

Toivo Harald Koljonen (12. joulukuuta 1912, Lahti – 1943) oli Huittisten varavankilasta karannut vankikarkuri, joka tappoi maaliskuussa 1943 Huittisissa Karhiniemellä kirveellä viisihenkisen Hakasen perheen ja naapurin emännän Anna Maria Mäkisen joka tuli Koljosta vastaan kuistilla tullessaan maitoa hakemaan. Perheen emäntä Anna Hakanen oli vähällä aikaisemmin saada Koljosen pois pirtistä, mutta Koljonen löi kirveellä emäntää polviin. Perheen vanhin poika pelastui, koska hän oli silloin sodassa. Hänet vapautettiin teon jälkeen rintamapalveluksesta. Tapauksen herättämää kohua kuvasi, että surmatyön uhrien hautajaisiin osallistui noin 4 000 ihmistä eri puolilta Suomea, suurimmaksi osaksi täysin vieraita. 

Nuoruudessaan Koljonen oli elättänyt itsensä sekalaisilla töillä Etelä-Suomea kierrellen ja tänä aikana hän oli sortunut moniin pienehköihin rikoksiin. Helsingin raastuvanoikeus tuomitsi Koljosen vuonna 1941 useista varkauksista neljäksi vuodeksi ja kymmeneksi kuukaudeksi kuritushuoneeseen. Koljonen aloitti saamansa tuomion kärsimisen Riihimäen keskusvankilassa, josta hänet siirrettiin syyskuussa 1942 Huittisten varavankilaan. Ennen pitkää Koljonen alkoi suunnitella pakoa ja onnistui lopulta karkaamaan vankilan metsätyömaalta vartijoiden huomaamatta saatuaan suostutelluksi avukseen kaksi juuri vapautumassa ollutta vankitoveriaan.

Surmatyön jälkeen Koljonen pakeni paikalta varastamallaan polkupyörällä Vammalan kautta Tampereelle ja edelleen erään siellä tapaamansa miehen kanssa Valkeakoskelle. Koljosen pakomatka, jonka aikana hän oli alkanut katua tekoaan katkerasti, oli kestänyt jo lähes kaksi viikkoa, kunnes erästä sotilaskarkuria etsinyt poliisin ja suojeluskuntalaisten partio pidätti hänet Sääksmäellä tavattuaan hänet täysin sattumalta eräästä mökistä.
Koljonen tuomittiin Huittisten käräjillä 19. huhtikuuta 1943 rikoksen uusijana tehdystä karkaamisesta vuodeksi vankeuteen, törkeästä varkaudesta vuodeksi kuritushuoneeseen sekä kuudesta murhasta, joista kaksi oli tehty samalla teolla ryöstöntapaisen varkauden ja säännöstelymääräysten rikkomisen kanssa, kustakin kuolemaan (voimassa ollut sotatila mahdollisti kuolemantuomion) ja menettämään kansalaisluottamuksensa ainiaaksi. Lisäksi Koljonen määrättiin maksamaan erilaisia korvauksia 22.000 markkaa. Koljosen katsottiin toimineen täydessä ymmärryksessä. Käräjäistunto kesti peräti 12 tuntia. Oikeuden päätöksessä surmatyötä pidettiin erityisen raakana ja julmana sen tekotavan ja uhrien määrän vuoksi ja siksi, että uhreista kaksi oli lapsia. Tuomion ankaruuteen vaikutti osaltaan myös teon paikkakunnalla aiheuttama kiihtynyt mieliala.  Oikeus hylkäsi syyttäjän vaatimuksesta Koljosen anomuksen pääsystä mielentilatutkimukseen. Hovioikeus ja Korkein oikeus eivät muuttaneet tuomiota. Turunmaan suojeluskuntapiiri määrättiin panemaan kuolemantuomio täytäntöön. Koljosen pakoa avustaneet kaksi vankia, joilla ei ollut ollut mitään osuutta surmatyöhön, tuomittiin seitsemäksi kuukaudeksi vankeuteen. Koljonen ammuttiin Turussa; eräiden tietojen mukaan Kärsämäen sorakuopassa yhdessä puna-armeijan desanttien kanssa lokakuussa 1943. 

Koljonen oli viimeinen siviilissä tehdyistä rikoksista kuolemaantuomittu ja myös teloitettu henkilö Suomessa. Hänestä on käytetty nimitystä "Kirves-Koljonen". Toivo Koljonen oli 1930-luvun lopulla solminut erään kotiapulaisen kanssa lyhytaikaiseksi jääneen avioliiton, josta oli syntynyt kaksi lasta. 
(lähde:  http://fi.wikipedia.org/wiki/Toivo_Koljonen )

Kirves-Koljosen uhrit

Koko Suomea kuohuttanut kylmäverinen joukkomurha 17.3.1943 tapahtui Karhiniemellä.

Ei riittänyt, että Karhiniemi menetti parikymmentä nuorta miestä sodanmelskeissä vaan vielä maaliskuussa 1943 vankikarkuri Koljonen surmasi Hakasen perheen viisi jäsentä sekä naapurista Mäkisen emännän. Surmatyön tultua julki ja ennen kuin tekijä saatiin kiinni, oli koko Etelä-Suomi kauhun vallassa.

Paikallinen lehti kirjoitti murhasta seuraavaa:
Keskiviikkoaamuna tapahtui vertaansa vailla oleva verityö. jossa kuusi ihmistä menetti henkensä. Verityön otaksutaan olevan Huittisten varavankilan metsätyömaalta maanantaina karanneen Helsingin kaupungista kotoisin olevan kuristushuonevangin, maalari Toivo Harald Koljosen.
Karhiniemen kylässä jonkin verran erillään varsinaisesta kylästä metsässä sijaitsee pienviljelijä Kalle Hakasen omistama pientila. Tilalla on asunut mainitun Hakasen perhe, johon kuuluu Kalle Hakanen, hänen vaimonsa Anna Hakanen sekä heidän lapsensa 17-vuotias tytär Alli, n 11 v. poika Aulis sekä nuorin 6-vuotias tyttö.

Keskiviikkoaamuna mainitun Alli Hakasen mennessä navettaan oli roisto vaaninut jossakin navetan nurkissa sekä iskenyt kirveellä Alla Hakasta päähän niin, että tämä lyyhistyi kuolleena navetan kynnykselle. Sen jälkeen pääsi murhamies esteettömästi taloon sisälle, koska tytön navettaan lähdettyä olivat ovet auki. Sisälle asunnossa olivat asukkaat murhamiehen sisään asuessa nähtävästi vielä vuoteessa, koska he olivat yöpukeissaan. Tällöin hyökkäsi murhamies kirveellään asukkaiden kimppuun ja iski heidät toisen toisena perästä kuoliaaksi. Talon isäntä ä Kalle Hakanen taisteli nähtävästi roistoa vastaan koskapa hänen kämmenpohjassaan on suuri kirveenhaava. Mutta vuoteistaan yllätetyt asukkaat eivät voineet mitään kirveineen riehuvalle raakimukselle. Seurauksena oli, että asukkaat hetken kuluttua makasivat kuolleen mikä missäkin.
Samoihin aikoihin sattui Hakaselle tulemaan naapurin emäntä Anna Mäkinen kohdaten – mikä merkeistä on voitu päätellä - talon eteisessä roiston, joka iski kirveellä myös Anna Mäkistä sillä seurauksella, että Mäkinen sisälle hoiperreltuaan lyyhistyi kuolleen sängyn viereen.
 
Kun naapurit myöhemmin menivät Hakasen asuntoon, kohtasi heitä kammottava näky: talon asukkaat sekä lisäksi Anna Mäkien makasivat kaikki kuolleina verissään, mutta verityön tekijä oli jo tällöin poistunut paikalta. Asiasta ilmoitettiin viipymättä poliisiviranomaisille, jotka ryhtyivät tarmokkaisiin toimenpiteisiin verityön tekijän kiinnisaamiseksi, mutta eilisiltaan mennessä ei häntä vielä tavattu. Otaksutaan, että verityöntekijä teki kaamean rikoksensa saadakseen talosta ylleen siviilivaateet ja ruokaa. Vielä ei kuitenkaan varmuudella tiedetä, onko hän ottanut Hakasen vaatteet ja pukeutunut niihin.

Näin järkyttävän verityön uhriksi joutunut pienviljelijä Kalle Hakanen oli 56-vuotias. Hän oli tunnettu hyväksi maanviljelijäksi sekä ahkeraksi, sävyisäksi ja kaikin puolin kunnolliseksi mieheksi. Hänen vaimonsa oli suunnilleen saman ikäinen. Anna Mäkinen oli 40-vuotias.

Vankikarkuri Koljosen tuntomerkit ovat 32 v, pituus 181 sm, paino 65 kg, ruumiinrakenne solakka, otsa, nenä ja suu tavalliset, kasvot soikeat, silmät siniset, hiukset vaalean ruskeat, oikeassa käsivarressa tatueerattu naisen pää ja pelastusrenkaan puolikas, puhuu suomea.

Tarmokkaasta etsimisestä huolimatta ei ole murhaajaa saatu kiinni. Murhaaja on liikuskellut Tampereen seuduilla. Epäilyttävä mies, johon tuntomerkit sopivat, on lauantai iltapäivällä nähty ajaneen polkupyörällä eräästä Tampereen esikaupungista pohjoiseen päin. Poliisi vartioi kaikkia teitä.
Hakasen murhan tehtyään Koljonen lähti polkupyörällä Kauvatsalle päin ja kankaalla tuli vastaan Jalmari Laari, joka oli tulossa Hakasta hakemaan avukseen hirsien veistelyssä. Hakaselle päästyään Laaria kohtasi karmea näky. Heti toimerruttuaan, pääsi Kennin taloon puhelimeen hälyttämään poliisia.


Lehdessä no 13, 17, 44/1943 kirjoitetaan murhasta.

Kuolemantuomio joukkomurhaaja Koljoselle.

Karhiniemellä maaliskuun 17. pnä 1943 tapahtuneitten petomaisten veritöitten tekijää vankikarkuri Toivo Harald Koljosta vastaan on nostettu syyte, jota käsiteltiin Huittisten ym. kuntien käräjäkunnan kihlakunnanoikeudessa 19.päivänä huhtikuuta 1943. Oikeuden puh.joht. oli oikeusneuvos J. Saloheimo ja syyttäjän valtionsyyttäjä Arvid Planting. Paikalla olivat lääninvankilasta vahvan poliisisaatueen kanssa tuodut murhaaja Toivo Koljonen sekä häntä vankilasta karkaamisessa avustaneet Ilmari Saarnisto ja Viktor Edvin Parkkari. Asiaa käsiteltiin 12 tuntia. Todistajia kuultiin kaikkiaan 31 henkilöä. Oikeudessa Koljonen tekeytyi alkuun muistamattomaksi ja syytti ”kommunistivehkeilyksi” juttua. Lopulta Koljonen vahvisti poliisikuulustelussa kertomansa.

Klo 23 aikaan kihlakunnan oikeus antoi päätöksensä, jossa se katsoi käyneen selville, että Toivo Harald Koljonen oli syyllistynyt vankilasta karkaamiseen, törkeään varkauteen, ryöstöön sekä Kalle Hakasen estäessä Koljosta ottamasta leipää vartaasta, löi Hakasta surmaamisen tarkoituksessa kirveellä. Vakain tuumin ottanut Kalle Hakaselta ja Anna Hakaselta sekä lisäksi estääkseen rikoksen ilmitulemisen surmaamisen aikomuksessa vakain tuumin ottanut hengen Alli Hakaselta sekä Aulis ja Anja Hakaselta. Ja vielä rikosten ilmituloa estääkseen ottanut hengen Anna Mäkiseltä ja siten tehnyt itsensä syypääksi murhaan.
Koljonen tuomittiin vankilasta karkaamisesta 1 vuodeksi kuritushuoneeseen. Törkeästä varkaudesta 1 vuodeksi kuristushuoneeseen sekä 6 murhasta kustakin erikseen kuolemanrangaistukseen sekä menettämään kansalaisluottamuksensa ainiaaksi, jotka kaikki muut rangaistukset samalla sisältyvät kuolemanrangaistukseen.

Saarnisto ja Parkkari tuomittiin kumpikin siitä, että sen jälkeen kun jo olivat vapautuneet varavankilasta vapautuneet pitäneet yhteyttä vangittujen kanssa sekä toimittaneet näille säännöstelynalaista elintarvikkeita ja tupakkaa. Sekä Saarnisto erikseen siitä, että oli toimittanut Koljosta varten leipää ja siten edistänyt tämän karkaamista, Saarnisto 7 kuukaudeksi kuristushuoneeseen ja Parkkari 2 kuukaudeksi vankeuteen sekä molemmat menettämän aikaisemmasta tuomiostaan ehdonalaiseksi jääneen osan. Välittömästi tuomion antamisen jälkeen kaikki tuomitut passitettiin poliisikomennuskunnan saattamana lääninvankilaan.

Lokakuun lopulla 1943 artikkeli lehdessä:

Joukkomurhaaja Koljonen teloitettu.

Saadun tiedon mukaan on Huittisten joukkomurhaaja Toivo Harald Koljonen teloitettu viime viikolla Turussa, missä hän on ollut keskusvankilassa säilytettävänä. Teloitus tapahtui sen jälkeen kun tasavallan presidentti oli hylännyt murhaajan tekemän armoanomuksen. Kuten muistattaneen suoritti Koljonen, joka oli karannut Huittisten varavankilasta, kaamean tekonsa viime maaliskuun 17. päivän aamuna surmaten 6 henkeä , joista 5 kuului samaan perheeseen.



KARHINIEMEN VERITYÖN UHRIEN HAUTAUSTILAISUUS

KARHINIEMEN VERITYÖN UHRIEN HAUTAUSTILAISUUS

Lauttakylälehti 4.4.1943.

Huittisten kirkossa vietettiin sunnuntaina t.k. 4.pnä ainutlaatuista surujuhlaa, joka muodostui valtavaksi maakunnalliseksi surujuhlaksi. Saattoväen määräksi arvioitiin n. 4000 henkeä. Huittisten avara kirkko oli viimeistä sijaa myöten täynnä jo päiväjumalanpalveluksessa ja yhäti virtasi kansaa Huittisten ympäristöpitäjistäkin, jotka surujuhlan alkaessa klo 14.30 täytyi suuren osan väkeä jäädä seuraamaan juhlaa kirkon ulkopuolelle.

Vainajien lähimmät omaiset ja naapurit kantoivat kukkasin koristetut valkoiset arkut, suruasuisen, kukin koristetun kirkon kuoriin urkutaiteilija Salli Vahervuon soittaessa Chopinin: Surumarssia. Surujuhla alettiin laulamalla yhteisesti virsi 587 Ah, Jeesus Kristus armahda.

Sen jälkeen pastori Lauri Jokinen piti ruumissaarnan tekstinään I Piet. 5-6. ”Nöyrtykää Jumalan väkevän käden alle, että Hän ajallansa teidät korottaisi.” Puhuja huomautti, että tämän kirkon kuorissa on viime vuosina monesti ollut useampiakin valkoisia arkkuja, mutta ne ovat olleet sankarivainajien arkkuja. Vaikka olemmekin tunteneet syvää surua, olemme tajunneet heidän uhrinsa merkityksen. He ovat taistelleet, jotta näilläkin vainajilla olisi ollut työskennellä rauhassa kotonaan. Tällä kertaa sitä vastoin tuntuu käsittämättömältä se, että nämä valkoiset arkut ovat tässä kuorissa. Tapahtumassa on ollut suuri tuntematon käsi, joka ei ole murhamiehen käsi, eikä myöskään kohtalon vaan Jumalan ihmeellinen, väkevä käsi, jonka edessä on taivuttava. Jumala itse on kärsivä Jumala. Hän ei tahdo meille pahaa, vaikka emme ymmärrä hänen tarkoituksiaan. Kohdistettuaan lopuksi lohdutuksen sanoja vainajain omaisille, lopetti puhuja saarnansa Pietarin kirjeen sanoilla: ”Pankaa murheenne hänen päälleen, hän pitää huolen teistä.” Ruumissaarnan jälkeen laulettiin yhteisesti virsi: Te murheelliset, kun kuljette kyynelten teitä.

Tämän jälkeen astui arkkujen ääreen kuoriin rovasti E.W. Elovaara toimittamaan vainajain ruumiinsiunauksen. Rovasti Elovaara lausui: ”Vainajat, joille teemme viimeistä palvelusta ovat: Tilallinen Kalle August Hakanen, joka sai surmansa 54 v 11 kk 13 p, hänen vaimonsa Anna, joka sai surmansa 50 v 11 kk 25 p, hänen tyttärensä Alli, joka sai surmansa 28 v 6 p, hänen poikansa Aulis, joka sai surmansa 11 v 8 kk 8 p ja hänen tyttärensä Anja, joka sai surmansa 6 v 6 kk 21 p ikäisenä. Pientilallinen Anna Maria Mäkinen, joka sai surmansa 41 v 3 kk 18 p ikäisenä.

Järkyttyneinä olemme näitten ruumiitten ääressä sekä omaiset, että koko seurakunta. Vuosikausiin ei ole tällaista tapahtunut, korkeintaan ehkä yksi tapaus sadassa vuodessa. Mutta meidän ei tarvitse arvioida tapahtumaa, ei murhamiestä, eikä sen uhreja. Me jätämme asian meitä korkeamman ratkaistavaksi ja näiden vainajain sielut hänen käsiinsä. Me painamme päämme alas ja asetumme itse Kaikkivaltiaan eteen hengessä ja totuudessa ja annamme hänen tutkittavakseen oman sielumme asiat. Kuulemme, mitä Herra sanoo oudoista ja suurista tapahtumista, joista luemme Luuk. 13: 1-5. Siunauksen jälkeen kirkkokuoro lauloi opet. T.Mattilan johdolla hautausvirren: ” Mä kuljen kohti kuolemaa.”

Siten alkoi seppelten lasku. Ensimmäisenä laski seppeleensä Hakasen perheen ainoa eloon jäänyt jäsen, sotamies Antti Hakanen. Sen jälkeen laski emäntä Mäkisen arkulle hänen veljensä. Muut vainajain omaiset laskivat arkuille lukuisia seppeleitä ja kukkalaitteita. Huittisten seurakunnan seppeleen laskivat rov. Elovaara ja kirkonisännöitsijä K. Norri, rov. Elovaaran lausuessa muistosanoja vainajista. Karhiniemen asevelinaisten seppele laskettiin. Koululaisen Aulis Hakasen arkulle laskettiin mm. Karhiniemen koulun opettajien ja oppilaiden seppele, jota laskettaessa op. Lyyli Käenmäki puhui uutteran ja hyvän oppilaan muistolle. Kaksi pikkutyttöä toi kukkia leikkitoverinsa kuusivuotiaan Anjan arkulle. Kukkaisrahastojen kautta olivat lukuisat ystävät ja tuttavat muistaneet tilaisuutta. Seppelten laskun jälkeen kirkkokuoro lauloi virren: ”Rauhan saivat Pyhät Herran” ja mieliin painuva tilaisuus päättyi virteen: ”Sen suven suloisuutta.”

Taiteilija Salli Vahervuon soittaessa Beethovenin surumarssia, kannettiin arkut yhteishautaan. Hautaan laskettaessa kirkkokuoro lauloi Hannikaisen: ”Matkamiehen virren” ja hautaa peitettäessä Ahlstedtin: ”Yhtehenkö tulla saamme”.

Karhiniemen koulun oppilaat lauloivat useita hengellisiä lauluja. Kun hautakummulle laskettiin seppeleet ja kukkalaitteet, päättyi surujuhla virteen: ”Sun haltuus rakas Isäni”.

 

Suru-säkeitä Huittisten joukkomurhasta.

kirj. P.J.Tynkkynen. Invaliidi. Turun Kauppakirjapaino Oy Turku 1943.

Kuusi henkilöä löydettiin kirveellä kuoliaaksi kohlittuna keskiviikkona maaliskuun 17 päivän aamuna Huittisten pitäjän Karhiniemen kylässä pientilallisen Kalle Hakasen asunnolla. Murhan tekijäksi havaittiin vankikarkuri Toivo Harald Koljonen.

Näitä lauluja olen jättänyt jälleenmyyjien saataviksi hinnanalennuksella Turun kauppakirjapaino Oy:stä, Aninkaistenkatu 6 Turku. Puh. 14380.

 

Järkyttävä joukkomurha 17.3.1943.

Sävel Täällä Pohjan tähden alla.

 
Myrskyävä ihmismeri,
kuohuntaansa jatkaa.
Monin paikoin vuotaa veri,
käyden viime matkaa.
 
Väkivalloin vainolaiset,
vaanii elon tiellä.
Kodissakin kohtaa naiset,
Hirmukuollon siellä.
 
Hakasenkin perhe joutui,
kummalliseen kuoloon.
Kuuden  hengen lähtö koitui
tuhoavaan tuoneen.
 
Ajatus jo ahdistuupi,
tuska täyttää tunnon.
Paikkakunta peljästyypi,
kodin kauniin kunnon.
 
Rintala nyt riisuttuna,
kohtaa kokonansa.
Talon joukot tapettuna
naapurinsa kanssa.
Kauhu kalmaa kaameampi
veri virtaa siellä.
Kirveellä on kohlittuna,
vanhat, lapset vielä.
 
Tytär myöskin navetassa,
tapettuna löytyy.
Anna Mäkinenkin kanssa
verihinsä nääntyy.
 
Kuuden hengen kuolon kuulee
koko Suomen kansa.
Tiedoituksen kohta kuulee,
surmaan saattajansa.
 
Olleen erään karkurinkin
varavankilasta.
Eilisiltaa ilmoitettiin,
poliisille kanssa.
 
Kummemmasta kulkijasta,
mutta eipä auto.
Ollut lähtökunnossansa,
laiminlyönti outo.
 
Oli herra poliisilla,
suree Suomen kansa.
Seurauksen surkeutta,
oltiin levossansa.
 
Vaikka vangin karkaaminen,
niin on tiedoitettu.
Siispä surman löytäminen
oli velvoitettu.
 
Liekkö ollut pelko syynä,
eli laiska mieli.
Hakasenkin neidin pyyntö,
tuho kuoloon veikin.
 
Tapahtuma tietoon tuli,
radioitten kautta.
Sanomissa suruun suli
Suomen suku, kansa.
 
Tutkimukset tulisesti,
toimeen heti pantiin.
Karanneesta vangistakin,
tuntomerkit tuotiin.
Virkavalta visummasti,
kansalaisten kanssa.
Arvaileepi ankarasti,
etsii petoansa.
 
Karkuun Kainin heimolainen
kulkemahan pääsi.
Poliisikin murhaavaisen
Sääksmäeltä löysi.
 
Nimen väärän ilmoitteli
Koljonenkin kyllä.
Tatueeraus kädessäkin
näkyi miehen yllä.
 
Syvin syy siis pidätykseen
puuttui todistukset.
Vastarinta vaatimukseen
laukes rynnistykset.
 
Virkavalta valppahana,
tutki tuholaista.
Tunnustuksen tuumistansa,
teki täyden töistä.
 
Sanomissa saatiin kuulla,
tulos tutkimuksen.
Kuuden hengen kuolemalle,
ryöstö rynnistyksen.
 
Kuinka vaatteet vainajalta,
murha muutti ylleen.
Vangin vaatteet kantamalla
kätki metsän kylkeen.
 
Hakasenkin rahapussin,
matkaevääksensä.
Ottanut ol ryöväyksin
täydennyksensä.
 
Tarkemmin nää tapaukset
Sanomissa kuullaan.
Mustan murhan kertomukset,
tuonen tielle tullaan.
 
Turun läänin vankilassa
on nyt tappajakin,
Oikeuden tutkinnossa,
saapi palkkansakin.
 
Eipä silti elämätä
palajamaan saada.
Isä, äiti lapsinensa
tuonen tupaan maata.
 
Joutui julman miehen vuoksi,
vaimo naapurinkin.
Viatonna veri juoksi,
kunnon ihmistenkin.
 
Aika tää on rauhatonta,
maamme kanssassakin.
Paheen palvontaa on monta
tuhontuottajaakin.

 

Murhaaja Koljonen tunnustanut tekemänsä verityöt Huittisten Karhiniemellä 17.3.1943

Kuten tunnettua pidätettiin vankikarkuri Toivo Harald Koljonen t.k. 25 päivän vastaisena yönä Sääksmäen Ritvalan kylän kuuluvalla ns Viranmaan kulmalla sijaitsevasta Salosen torpasta. Vankikarkuri Koljonen, joka ensiksi ilmoitti nimekseen Eino Oksanen, yllätettiin aamuhämärissä vuoteesta, joten hän ei ennättänyt tehdä lainkaan vastarintaa. Valkeakosken poliisivartiokonttoriin tuotuna tunnusti Koljonen kuitenkin henkilöllisyytensä sikäläisen nimismiehen varat. Heinäsen sattumalta tunnettua hänet ennestään. Saman päivänä aamuna ryhtyivät nimismies Tuomaala ja asiassa sen alkuvaiheista lähtien tutkimuksia suorittanut komisario Talamo suorittamaan pidätetyn kuulusteluja ja on kuulusteluista ja siitä, mitä asiasta on selville käynyt, meille annettu seuraavat tiedot.

Kuulusteluissa on vankikarkuri Koljonen kertonut, että vankilassa ollessaan oli hän suunnitellut karkumatkaa vankitoverinsa Ilmari Saarniston kanssa. Kun Saarnisto 13.3.1943 oli vapautunut, oli Koljonen pyytänyt Saarnistoa hankkimaan hänelle siviilivaatteet, muonaa ja rahaa, jotka kaikki Saarniston piti kätkeä heidän edeltäkäsin sopimaansa paikkaan vankilanmetsätyömaan läheisyyteen.
Saarnisto olikin saanut hankituksi erinäisiä tarvikkeita Koljosen karkumatkaa varten ja piilottanut ne sovittuun paikkaan. Saarniston kanssa oli edelleen sovittu, että Koljonen karattuaan koettaisi päästä Saarniston kotiin Etelä-Pohjanmaalle, jossa Saarnisto hankkisi Koljoselle väliaikaisen piilopaikan. Saarnisto, joka nykyisin on vangittuna, myöntää edellä mainitut avustustoimenpiteensä, mutta lähdettyään pois paikkakunnalta jo 14.3. 43 ei hän Koljosen edesottamuksista tämän jälkeen uskottavasti tiedä mitään.

Kun Koljonen sitten maaliskuun 15. päivänä pääsi karkaamaan Huittisten varavankilasta, anasti hän jo saman päivän iltana itselleen kirveen eräästä lähistöllä olevasta asumuksesta selittäen että hän tätä anastustaan siten, että yöpyessään metsässä tarvitsi hän tulen laittamiseen asetta. Kirvestä kuljetti hän mukanaan seuraavan päivän, jolloin oli pääasiallisesti pysytellen piilossa metsissä ja soilla pyrkinyt pois varavankilan läheisyydestä. Näin oli hän joutunut tiistaina maaliskuun 16. päivän illalla murhapaikan läheisyyteen, jossa lähistöllä oleva suon laidassa hän väittää viettäneensä koko yön näyttämänsä nuotiopaikan ääressä.
Koljonen, joka muuten on tehnyt täydellisen tunnustuksen seuraavan aamun tapahtumista, kielsi kuitenkin jyrkästi, että hän olisi käynyt murhatalossa murhia edeltäneenä iltana, ja että hän olisi ollut missään keskustelussa kenenkään talonväen kanssa.

Kuitenkin tunnustaa Koljonen, että hän murtautui noin 50 m päässä talosta olevaan kellariin, josta oli anastanut muutamia porkkanoita. Koljonen väittää, että hän heti sen jälkeen kun oli anastanut porkkanat, oli lähtenyt metsään yöpymispaikalleen, jossa nuotiolla paistoi nyt mainitut porkkanat. Aamuhämärissä oli Koljonen sitten lähtenyt Harjun taloon tarkoituksella anastaa leipää ja muita ruokatavaroita. Kirvestä kuljetti Koljonen omanväitteensä mukaan yhä edelleen sen takia matkassa, että aikoi jatkaa matkaa ruokaa saatuaan pohjoista kohden. Tullessaan taloon oli Koljonen nähnyt, että joku talonväestä oli navetassa, ja että talon ovet olivat auki. Väittämänsä mukaan oli Koljonen hiipinyt tupaan ja oli parhaillaan anastamassa tuvassa olevia leipiä, kun talon isäntä Kalle August Hakanen oli hänet yllättänyt. Kun isäntä oli käskenyt Koljosen nopeasti menemään ulos eikä ollut suostunut myymäänkään leipää, oli Koljonen tästä kimmastuneena seurannut isännän perässä, joka jo vetäytyi kamariin, ja lyönyt häntä kirveellä päähän. Tämän jälkeen oli Koljonen ilmituloa välttääkseen surmannut muut talon asukkaat sekä paikalle sattumalta tulleen tilallisen Anna Mäkisen.

Tämän jälkeen oli Koljonen anastanut talosta isännän puvun ja karvalakin, jotka heti puki ylleen, matkalaukun, johon oli ottanut joukon alusvaatteita, talon tyttären hopeisen kellon, isännän rahakukkaron, jossa oli 1200 mk rahaa ja nahkakassin, johon oli ottanut ruokatavaroita. Piiloitettuaan murha-aseena käyttämänsä kirveen syvälle navetan lantakasaan ja veriset vanginvaatteensa suon laitaan noin 250 m päähän talosta kuusen alle, sitten oli Koljonen lähtenyt karkuun paikalta, talosta anastamallaan emännän polkupyörällä. Koljonen oli lähtenyt ajamaan Kauvatsalle päin, mutta oli kuitenkin kääntynyt isolletielle tullessaan Keikyään päin, josta oli jatkanut matkaan Äetsän ja Kiikan kautta Tyrväälle ja sieltä edelleen Tamperetta kohti.

Monien vaiheitten kautta, vaihdettuaan välillä mm polkupyörän, oli Koljonen viimein saapunut Tampereelle, jossa oli tavannut puiston penkillä hänelle ennestään tuntemattoman miehen, jonka kanssa oli ryypiskellyt ja joka sitten vei hänet mukanaan kotiinsa Sääksmäelle, josta hänet sitten pidätettiin. Tuntuu todennäköiseltä, ettei hänen juopottelutoverillaan Kalle Salmisella, sen paremmin kuin tämän kotiväellä Sääksmäellä ole ollut mitään tietoa Koljosen henkilöllisyydestä. Koljonen oli täällä esiintynyt, kuten on mainittu Eino Oksasen nimellä ja väittänyt olevansa lomalla oleva työvelvollinen. Puhuttaessa Huittisten verityöstä, joista oli radiosta kuultu, oli Koljonen itse esiintynyt hyvin kylmäverisesti ja ihmetellyt itsekin murhamiehen petomaista raakuutta.

Samoin kuulustelujen aikana on Koljonen, kuten olemme saaneet tietää, koko ajan esiintynyt melko piittaamattomasti, mitenkään millään huomattavalla tavalla osoittamatta katumisen merkkejä. Kuulustelujen alkuvaiheissa oli Koljonen sitä paitsi hyvinkin johdonmukaisesti yrittänyt selittää ostaneensa hallussaan olevat murhapaikalta anastamansa tavarat Tampereen eri osto- ja myyntiliikkeistä.

Kun poliisiviranomaisten onnistui jo kuulustelujen ensimmäisenä päivänä saada takaisin Koljosen jo hukkaamaan ehtimät tavarat, eikä Koljosta niissä osto- ja myyntiliikkeissä lainkaan tunnettu, missä väitti kauppoja tehneensä, katsoi Koljonen parhaaksi tunnustaa tekemänsä verityöt. Syytä tekoonsa ei Koljonen ole sen paremmin voinut selittää ja on sanonut itsekin ihmetelleensä mikä pahahenki häntä silloin mahtoi vaivata. Siitä erikseen tiedusteltaessa on Koljonen maininnut, ettei hän missään tapauksessa ole mielenvikainen. Kojosen selitysyritykset anastetun tavaran suhteen, joka häneltä tavattiin, eivät myöskään ole sen laatuisia, että ne viittaisivat mielenvikaisuuteen. Näin teon vaikuttumiseksi jäisi Koljosen selityksen mukaan hänen äkillinen vihastumisensa ja sitä seurannut harkinta teon jälkien peittämiseksi. Tämä selitys ei kuitenkaan mitenkään tunnu uskottavalta suorittuun raakamaiseen tekoon nähden.

Vankikankuri Koljonen passitettiin maaliskuun 26. päivänä Turun lääninvankilaan odottamaan. Poliisiviranomaisten tutkimukset asiassa jatkuvat. Mitä tulee väitettyyn, paikallisten poliisiviranomaisten mahdolliseen laiminlyöntiin puheena olevassa asiassa on asia siltä osin Turun ja Porin läänin poliisitarkastajan tutkittavana ja on hän suorittanut asiassa tarpeelliset kuulustelut. Kuulustelun tuloksia samoin, kuin tietoja siitä onko väitetty laiminlyönti todella tapahtunut ei vielä ole annettu julkisuuteen.

Kallis leivänpala (pdf)


 
Irja-Liisa Marku
 

 

instagram

Kannatusjäsen yritykset:Piharakennus J.Suomela Oy

huittinen, karhiniemi, karhiniemen kyläseura, juhlapaikka, häät, juhla, kylätalo, kyläkartano, puurijärvi, isosuo, seuratalo, ristiäiset, syntymäpäivät, bingo, kokemäenjoki, Unto, virkatalo, silta, lossi, lautta, hiidenkallio, uhrilähde